Kuva: Sari Soininen / Yle
Hän on Hengaillaan-ohjelman uusi juontaja
Hengaillaan jatkuu uusin jaksoin tammikuussa.
Tietokilpailuohjelma Hengaillaan jatkuu uusin jaksoin Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 10. tammikuuta alkaen.
Tuomarina toimiva Matti Rönkä saa tällä kaudella uudeksi juontajaparikseen Mervi Kallion. Viime kaudella ohjelmaa juonsi Jenni Poikelus.
Urheilutoimittajana tunnetuksi tullut Kallio on uudesta pestistään innoissaan.
”Tuntuu jännittävältä ja kutkuttavalta, mutta hyvällä tavalla. Olen uuden edessä, en ole ennen tehnyt tämän tyyppistä viihdeohjelmaa”, Kallio sanoo Ylen tiedotteessa.
Tulevalla kaudella kisaavat näyttelijä Mikko Nousiainen ja kirjailija Juha Itkonen, meteorologi Anniina Valtonen ja toimittaja Annastiina Heikkilä, näyttelijät Leea Klemola ja Kaarina Hazard sekä Mikko Penttilä ja Lina Schiffer, toimittaja-kirjailija Kimmo Ohtonheimo ja urheilutoimittaja Teemu Niikko, koomikko Eve Kulmala ja talousasiantuntija Jasmin Hamid, muusikko ja näyttelijä Timo Kahilainen ja artisti Dosdela eli Hanad Hassan sekä kielitieteilijä Janne Saarikivi ja kirjailija Tuomas Kyrö.
Ohjelman jokaisessa jaksossa esiintyy vaihtuva artistivieras. Seuraavalla kaudella yhdessä jaksossa vieraaksi saapuu Lordi, jonka Euroviisu-voitosta tulee ensi vuonna kuluneeksi tasan 20 vuotta. Muut vierailevat bändit ovat Josén Pimeä Puoli, Emilia Sisco & The Northern Lights, Komiat ja Younghearted.
Lue myös: Arvostelu: Rita Behmin ja Pyry Kähkösen tähdittämä Anna minun rakastaa enemmän lunastaa odotukset
Lue myös: Neljä elokuvaa, joita odotamme loppuvuodelta 2025
Lue myös: Odotettu Hildur-sarja alkaa tammikuussa