Kuva: Sami Kuokkanen
Arvostelu: Rita Behmin ja Pyry Kähkösen tähdittämä Anna minun rakastaa enemmän lunastaa odotukset
Oskari Sipolan ohjaama elokuva ei saavuta täyttä potentiaaliaan, mutta tarjoaa viihdyttävän katsomiskokemuksen.
Anna minun rakastaa enemmän, 2025. Ohjaus, Oskari Sipola. ★★★
Anna minun rakastaa enemmän on eittämättä yksi syksyn odotetuimmista elokuvista. Syitä tähän on kaksi: elokuvan mielenkiintoiset näyttelijävalinnat sekä se, että Juha Itkosen teos on sovitettu elokuvaksi ensimmäistä kertaa.
Elokuvan keskiössä ovat pikkukaupungin kasvatit Antti Salokoski (Pyry Kähkönen) ja Suvi Vaahtera (Rita Behm), jotka tapaavat kotibileissä, rakastuvat, perustavat yhtyeen ja muuttavat Helsinkiin. Yhtyeen menestyessä parisuhde kuitenkin kariutuu, ja Suvista tulee kansainvälisesti menestynyt sooloartisti Summer Maple. Antti puolestaan tapaa juristiksi tähtäävän Elisan (Mimosa Willamo), joka tuo mukanaan aivan uusia tuulia. Eräänä yönä Antin ja Suvin tiet kuitenkin jälleen risteävät, kun Suvi pyytää Anttia mukaansa New Yorkiin tekemään uutta levyä.
Elokuvassa tarinan aikakausi sijoittuu 2010-luvulle ja lähelle tätä päivää, mikä jää väistämättä kaihertamaan. Yön polte soi kotibileissä ja valkokankaalla vilahtaa älypuhelimia, pystykuvaa ja jopa YleX:n tuttu juontaja, joka haastattelee “Summer Maplea”. Olisi ollut mielenkiintoisempaa nähdä tapahtumien sijoittuvan 1990-luvun lopulle ja aivan 2000-luvun alkuun, kuten kirjassa.
Juonesta on vaikea kertoa sen enempää, jotta ei tule paljastaneeksi liikaa. Sanottakoon kuitenkin, että elokuva on kirjan tavoin kaunis ja kipeäkin. Paikoittain tahti on kuitenkin niin kova, että elokuvalta jää uupumaan varsinainen emotionaalinen huippukohta. Etenkin New Yorkkiin sijoittuvat kohtaukset hieman puuduttavat, ja tuntuu, ettei teos saavuta täyttä potentiaaliaan.
Elokuvan sielu on kuitenkin sen näyttelijöissä ja musiikissa.
Pyry Kähkönen tekee loistavan roolisuorituksen jääräpäisenä Antti Salokoskena, jonka suurin unelma muuttuu lopulta mielensisäiseksi vankilaksi. Kähkönen tuo eleillään ja ilmeillään loistavasti esiin hahmonsa epävarmuuden ja kipuilun, ja rooliin olisi vaikea kuvitella ketään muuta.
Suvin vastakohta, Antin uusi kumppani Elisa jää elokuvassa harmillisen pintapuoliseksi hienostorouvaksi, mutta Mimosa Willamo tekee tuttuun tapaansa hyvää työtä.
Sitten on Rita Behm, jonka elokuvadebyytti houkuttelee varmasti suomalaisia elokuvateattereihin. Behmissä on luontaista esiintyjän karismaa ja sisäänkirjoitettua eleganssia, joita Suvin hahmo kaipaakin. Paikoin näyttelijän kokemattomuus kuitenkin näkyy ilmeiden ja eleiden yksipuolisuutena, ja hahmoon olisikin kaivannut enemmän asennetta ja särmää. Ensikertalaiseksi hän suoriutuu silti mainiosti.
(kuva: Sami Kuokkanen)
Elokuvan musiikillisesta kokonaisuudesta vastaa Ultra Bran ja Scandinavian Music Groupin riveissä kunnostautunut Joel Melasniemi.
Hänen säveltämänsä kappaleet Black Lilies -yhtyeelle ja Summer Maplelle tuovat elokuvaan luonnetta ja imaisevat katsojan hahmojen maailmaan. Biisit ovat geneerisiä mutta vetäviä, ja etenkin Brooklyn Bridge jää soimaan päähän pidemmäksikin aikaa. Elokuvan parhaimpiin kohtauksiin lukeutuvatkin keikkakohtaukset, joissa myös Kähkösen ja Behmin yhteinen kemia pääsee parhaiten esille.
Koska elokuva ja kirja ovat täysin erilaisia tarinankerronnan välineitä, on turha miettiä kumpi on lopulta parempi. Se on kuitenkin varmaa, että molemmat niistä tarjoavat mukaansatempaavan kokemuksen.
Anna minun rakastaa enemmän saa ensi-iltansa 3. lokakuuta.
(kuva: Sami Kuokkanen)
Lue myös: Arvostelu: Kari Ketonen on uuden komediasarjan kantava voima
