Onko kokkausohjelmia liikaa? Suomalaiskokki tyrmää kritiikin

11.05.2015 17:15 - Eeva Rajala

Kokki Jaakko Kolmosen mielestä kokkiohjelmia on aivan liikaa. Kokki Jyrki Sukula näkee asian eri tavalla.

Suomen televisiossa pyörii tällä hetkellä kymmeniä erilaisia kokkiohjelmia. Suomalaisille tv-katsojille hyvin tuttu kokki Jaakko Kolmonen kritisoi Ilta-Sanomissa kokkiohjelmien paljoutta.

- Kokkiohjelmia on ihan liikaa. Jos ruokaa ei arvosta, sen eteen hiljenny tai sitä kunnioita, tekee kipeätä. Sellaisia ohjelmia tulee ulkomailtakin, kuten Gordon Ramseyn ei-sivistynyttä haukkumista vaikka suomalaisista perinneruoista. Maailmassa ei ole ruokaa liikaa, ja sitä vielä heitetään roskiin ja kiroillaan päälle, Kolmonen heittää Ilta-Sanomissa.

"En minä lähtisi kusemaan omaan pesään"

Kokki Jyrki Sukula ei näe asiaa tällä tavalla. Hän ei myöskään joka tilanteessa puhuisi kokkiohjelmista, vaan yleisesti ruokaohjelmista.

- Mikä nyt on liikaa? Olen ylpeä ammattikunnan puolesta siitä, että ruoasta tänä päivänä puhutaan niin paljon ja saamme niin paljon ruutuaikaa ja palstatilaa. Minä pidän tätä pelkästään hyvänä saavutuksena ammattikunnalta. En minä lähtisi kusemaan omaan pesään tässä asiassa, Sukula kertoo Voicelle.

Sukula kertoo, että varmasti tulee vielä aika, kun kokkiohjelmat eivät enää kiinnosta katsojia. Hän pitää hyvänä asiana sitä, että kokin ammatti kiinnostaa ja että ammattiin hakeudutaan niin hanakasti. Sukulan mukaan Helsingissä sijaitsevan ravintolakoulu Perhon valmistumisprosentti on tänä päivänä lähellä sataa prosenttia.

Väärä kuva kokin ammatista?

Valmistumisprosentti kertoo Sukulan mukaan siitä, etteivät nuoret kuvittele, että ammatti on pelkästään sitä, millaiseksi se kuvataan televisio-ohjelmissa. Sukula ei myöskään ymmärrä puheita siitä, että kokit antaisivat ammatista väärän kuvan tv-ohjelmissa.

- En ole oikein tajua sitä asiaa ollenkaan. Duuni on duuni. Minä olen tehnyt tätä 33 vuotta. Jos joku sanoo, että olen pelkkä tv-kasvo, niin minun puolestani saa sanoa ja sillä siisti. Mutta työ on paljon muutakin, Sukula muistuttaa.

Lue myös: 5 tapaa saada lapset syömään enemmän vihanneksia

Kilpailut

Uusimmat