Näyttelijä Essi Hellén nähdään lokakuussa alkavalla Putouksen seitsemännellä tuotantokaudella. Tiivis työrupeama vaatii joustamista ja arjenhallintaa, sillä näyttelijän perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kaksivuotias lapsi.
Perhe-elämä onkin tasapainottava tekijä Hellénin hektisessä elämässä.
– Minulle tärkeintä on viettää ihan tavallista perhe-elämää, olla mieheni ja lapseni kanssa. Kesällä tapasimme paljon uusia ihmisiä, joita ei välttämättä edes kiinnostanut, mitä teen työkseni. Se oli aivan mielettömän tervehdyttävää ja kivaa, Hellén iloitsee.
Hellén nähtiin mukana myös Putouksen kuudennella tuotantokaudella. Koko kansan suosikkisarjassa mukana oleminen on muuttanut Hellénin mukaan elämää vain vähän.
– Pikkulapsielämä vetää normaaliarkeen väistämättäkin, näyttelijä toteaa.
Äiti haluaa töihin
Vaikka perhe-elämä onkin suuri osa Hellénin arkea, on myös mielekkäällä työllä valtava merkitys näyttelijän hyvinvoinnin kannalta. Putouksen seitsemännen tuotantokauden alku vetää aikataulut jälleen tiukille. Hellénillä onkin vinkki kaikille vanhemmille arjen sujuvampaan hallintaan.
– Laittakaa lapset päiväkotiin. Se on mieletön instituutio, joka on syntynyt sitä varten, että naisilla on mahdollisuus olla mukana työelämässä, Hellén muistuttaa.
Myös toinen arjen ajansäästökeino on Hellénin mukaan ylitse muiden: työmatkapyöräily.
– Olen innostunut työmatkapyöräilystä ja se on helpottanut arkeani ihan mielttömästi. Matkat menevät nopeasti ja minulla on mahdollisuus urheilla, mikä on monelle äidille vaikeaa. Näin saan kaiken: liikunnan, työn ja aikaa perheeni kanssa. Lisäksi pyöräily on ekologinen vaihtoehto. Täydellistä!, Hellén miettii.
27-vuotiaan näyttelijä kertoo, että elämä on parhaillaan projektista toiseen siirtymistä.
– Freelancerine elämä on aina vaihtelevaa ja nyt se on Putousta. Sitten lähdemme perheen kanssa Thaimaahan. Yksi asia kerrallaan, näyttelijä tiivistää parhaan stressinhallintakeinonsa.
Lue myös: Putous-kausi alkaa pian: Näyttelijät paljastivat yksityiskohtia hahmoistaan