Michael Monroe syvällisenä: "Murehdin sitä, miten vaimoni pärjäisi, jos minulle kävisi jotain"

24.10.2015 15:15 - Rea Tallgren

Michael Monroe sanoo, ettei hänellä ole ikinä ollut sellaista tilannetta, että vanhuuden päivät olisivat rahallisesti turvatut. 

53-vuotias Michael Monroe on tehnyt pitkän uran rock-maailmassa. Moni voisi pitää Monroeta miljonäärinä, mutta mies itse kieltää asian.

- En tule toimeen ilman, että tekisin töitä, Michael Monroe tunnustaa Voicelle. 

- Jotkut ovat säästäneet sievoisen summan sateisen päivän varalle. Ei minulla ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että olisin voinut sanoa, että nyt voisin lopettaa työt ja että vanhuuden päivät olisivat turvatut. 

Hän on myös joutunut maksamaan velkoja, jotka eivät ole hänen omaa syytään. 

- Olen ollut täysin tyhjän päällä. Olen ollut itse rehellinen, mutta muut eivät ole olleet. Olen joutunut niin sanotusti "kantamaan toisten paskasäkkiä." 

Suurin huoli Monroella koskee hänen Johanna-vaimoaan. 

- Murehdin sitä, että jos minulle kävisi jotain, niin miten hän pärjäisi, hän sanoo. 

Monroe kertoo ihmisten joskus kysyvän häneltä, loppuuko hänen uransa sitten, kun hän ei enää taivu spagaattiin. 

- En ole spagaattitaiteilijaksi mielestäni alkanut ikinä, ne ovat vain lisähöyste lavashowhun. Ensisijaisesti olen toki rock-muusikko, Monroe hymyilee. 

Mutta miten se tulevaisuus sitten?

- Tätä minä teen kunnes tipahdan. Se on selvä, sanoo Monroe. 

Katso syvällinen haastattelu miehestä yltä. 

Kilpailut

Uusimmat