Kuva: Mikko Räsänen

Jukka Poika harmistui: Media antaa vääränlaisen kuvan parisuhteestani

25.11.2015 17:15 - Senni Loikala

Reggae-artisti nähdään keskiviikkona Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jukka Poika, 35, ja hänen avopuolisonsa Teija Stormi, 28, avasivat itähelsinkiläisen kotinsa ovet Yökylässä Maria Veitola –ohjelman toimittajakonkarille. Artisti kertoo, että pariskunnalle tuli kiire saada koti siistiksi ennen Veitolan saapumista.

- Hädin tuskin ehdimme siivoamaan. Siinä kävi niin, että tulimme tiukan aikataulun takia samana aamuna keikkareissulta ja olimme nukkuneet vain pari tuntia. Oma fiilis oli välillä, että meinaan nukahtaa pystyyn, Jukka Poika kertoo.

Artisti oli kuitenkin tyytyväinen, että pääsi pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia Veitolan kanssa. Kyläilyn aikana he lähinnä oleskelivat kotona ja keskustelivat asioista.

Jukka Poika kertoi Voicen iltojen Oku Luukkaiselle, että häntä harmittaa median suhtautuminen hänen avopuolisoonsa. Artistin mukaan media on luonut virheellisen kuvan heidän suhteestaan.

- Toimittajat tahtovat saada avopuolisoni näyttämään huomattavasti nuoremmalta ja että hän olisi minun elätettävänä. Tavallaan näitä syy-seuraus-suhteita halutaan hirveästi kärjistää. Älkääpä uskoko kaikkea, Jukka Poika tuumaa.

Yökylässä Maria Veitola MTV3-kanavalla keskiviikkona kello 20.05.

Kuuntele Voicen iltaa arkisin kello 18-22. (kuva: Mikko Räsänen)


Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat