Kuva: Senja Rapila

Kiira Korpi nauttii elämästään avovaimona: "Aikaisemmin olen halunnut keskittyä vain urheiluun"

08.04.2016 10:15 - Pauliina Jokinen

Entinen taitoluistelija muutti Milanoon syksyllä.

Teemu Selänteen luotsaamassa Supertähdet-ohjelmassa nähtävä Kiira Korpi, 27, muutti poikaystävänsä Arthur Borgesin luo viime syksynä Italiaan. Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun Korpi lopetti kilpauransa elokussa.

Elämä uudessa maassa on lähtenyt hyvin käyntiin ja Korpi on saanut paljon uusia ystäviä. Myös italialaiset tavat ovat ja elämänrytmi ovat tuntuneet omilta.

Torstaina Korpi kertoi Iltalehdessä elämän muuttuvan jälleen, kun pariskunta muuttaa tulevana syksynä Yhdysvaltoihin. Uusi koti löytyi New Yorkista, mutta sitä ennen kaksikko nauttii elämästä Italiassa.

- Italialaiset osaavat elämästä nauttimisen aika hyvin ja kaikista pikkujutuista tehdään pysähtymisen paikkoja: olivat ne sitten aamiaiskahvit, lounas tai dinner. Ihmiset käyvät paljon yhdessä ulkona ja se on Milano sosiaalinen kaupunki. Olen saanut sieltä jo paljon ystäviä ja käyn enemmän ulkona, Korpi kertoo.

Korpi kertoo saaneensa uusia ystäviä luistelupiireistä, poikaystävänsä kautta sekä tutustuneensa paikallisten ravintoloiden ja leipomoiden työntekijöihin vieraillessaan paikoissa.

Arki kiireisessä suhteessa hakee edelleen rytmiään, mutta pariskunta nauttii yhteisestä kodista.

- Olemme edelleen ollaan molemmat aika paljon reissussa, eikä arkirutiineja vielä ole, Korpi kertoo.

Pari esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä julkisesti Korven luistelukollegan Laura Lepistön häissä viime kesänä. Sen jälkeen he ovat edustaneet yhdessä muun muassa Linnan Juhlissa itsenäisyyspäivänä. Aika suhteen virallistamiselle ja vahvistamiselle tuntuivat oikeilta

- Aikaisemmin olen halunnut keskittyä vain urheiluun. Nyt ajoitus tuntui hyvältä, kun kutsu Linnaankin tuli vähän yllätyksenä. Olin ollut siellä kerran aikaisemmin yksin ja nyt se tuntui luontevalta mennä yhdessä, Korpi kertoo.

Lue myös: Teemu Selänne uudesta aluevaltauksestaan: "Valmius on, että homma jatkuu"

Kilpailut

Uusimmat