Kuva: Splash

Shakira antoi äänensä Disneyn animaatioon - vaati suuria muutoksia hahmon ulkonäköön

23.02.2016 19:00 - Iiro Myllymäki

Hittilaulaja ei pitänyt hahmonsa laihuudesta, joten hän pisti animoijat lisäämään hahmolleen naisellisia muotoja.

Shakira on kurvikkaiden naisten asialla myös ääninäyttelijänä toimiessaan. Kolumbialaislaulaja tekee ensimmäisen ääniroolinsa Disneyn uudessa Zootropolis-animaatiossa, mutta alkuperäinen versio hänen Gazelle-nimisestä hahmostaan ei ollut naisen mieleen. Hip’s Don’t Lie -hitin laulaja vaati, että hänestä inspiraation saanut hahmo saisi lisää lihaa luidensa ympärille.

Animoijat tekivät työtä käskettyä, ja näin hahmo sai muun muassa laulajan kuuluisat valehtelemattomat lanteet. Shakiran toiveesta animoijat myös tuuheuttivat hahmon kulmakarvoja ja lisäsivät hiusten kiharuutta.

- Halusin hahmon anatomian muistuttavan enemmän omaani, Shakira perustelee vaatimuksiaan.

Zootropolis-elokuva saa Suomen-ensi-iltansa 24. helmikuuta. Leffan tekijät ovat aiemmin loihtineet muun muassa suursuosion saavuttaneen Frozen-animaation.  

Lue myös: Shakira sai oman Angry Birds -lintuhahmon - katso

Lähde: E!

Kilpailut

Uusimmat