Kuva: AOP

Entinen huippumalli Janice Dickinson sairastui syöpään

29.03.2016 09:30 - Senni Loikala

Janice Dickinson kertoo tuoreella videolla sairastuneensa vakavasti.

Entinen huippumalli Janice Dickinson, 61, oli shoppailemassa tyttärensä kanssa, kun hän sai käänteentekevän puhelun lääkäriltä. Dickinson joutui kuulemaan, että hän sairastaa rintasyöpää.

Sairaus onnistuttiin toteamaan varhaisessa vaiheessa. Rutiinitarkastuksen yhteydessä rinnasta oltiin löydetty herneen kokoinen kasvain. Nainen kertoo tilanteestaan ja reaktiostaan ikävään uutiseen Daily Mailin tuoreella videolla.

- Pelästyin todella pahasti. Mutta en anna sairauden määrittää itseäni, Dickinson sanoo.

Dickinson on aiemmin selättänyt anoreksian, bulimian ja alkoholismin. Hän uskoo selättävänsä myös rintasyövän leikkauksen ja lääkkeiden avulla.

- Minä olen Janice Dickinson ja aion olla mukana kuvioissa vielä pitkään, ette pääse minusta eroon vielä, Dickinson sanoo.

Janice Dickinson nähtiin marraskuussa Beverly Hillsissä, Kaliforniassa. (kuva: AOP)

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Vakavasta sairaudesta hittipäivitys: Katso, kuinka huomaamattomia oireet voivat olla

Kilpailut

Uusimmat