Artisti Pyhimys, eli Mikko Kuoppala on käynyt viimeisimpinä vuosina läpi raskaita aikoja, joihin on sisältynyt muun muassa yrityksen rahahuolia, avioero sekä työuupumus eli burnout.
Kuoppalan yrityksellä Yellowmic Oy:llä on ollut vähintäänkin haastavat ajat, ja sillä olikin huhtikuussa perintä- ja verovelkoja yhteensä noin 48 000 euron takaa. Artisti kertookin yrityksen taloushuolien olleen osasyynä myös uupumiselle.
Nyt kuitenkin tilanne alkaa näyttää varovaisen valoisalta ja Kuoppala antoi Iltalehdelle keskiviikkona haastattelun, jossa hän kertoi, mitä taloustilanteeseen ja henkilökohtaiseen elämään kuuluu nyt.
Talousvaikeuksien takana on ollut pitkälti kaksi työtilaa, joissa yrityksellä on ollut samanaikaisesti rahaa kiinni. Kuoppala kertoo tilanteen nyt kuitenkin helpottaneen viimein hieman, sillä hän sai myytyä Helsingin työtilansa.
-Velkojen pitäisikin nyt kuittaantua, artisti ennustaa.
Myös musiikki on näytellyt tärkeää roolia keskellä pahinta uupumusta. Kuoppala kertoo olleensa miltei koko viime vuoden loppuunpalamisen vuoksi työkyvytön.
Hän kuitenkin teki viime vuoden aikana noin 80 Teflon Brothersin keikkaa. Musiikki ja esiintyminen on ollut artistille keino jaksaa vaikeimpien aikojen keskellä.
-En jotenkin osaa mieltää sitä samalla tavalla työksi, hän kuvailee.
Nyt valoa alkaa kuitenkin jo pilkistää koko ajan enemmän tunnelin päässä.
-Kyllähän olen tiennyt, että kun saan työhuoneen myytyä, talousvaikeudet loppuvat. Ja kun avioero saadaan käsiteltyä, pääsen taas jatkamaan omaa elämääni, Kuoppala kuvailee nykyhetkeään.
Myös työtilan suhteen asiat alkavat näyttää lupaavilta, sillä hän on löytänyt uuden työtilan, johon aikoo muuttaa aivan pian. Hän ennustaa tulevasta työtilasta paikkaa, jossa on tilaa rauhoittumiselle ja musiikin tekemiselle.
-En ole synkistellyt, olen vain ollut todella stressantunut. Nyt se valo alkaa olemaan tosi konkreettista ja se osuu hyvin tähän kesän alkuun.
Lähde: Iltalehti