Jo viime vuoden puolella otsikoihin nousi David Beckhamin pojan Brooklyn Beckhamin viilenneet välit vanhempiinsa. Viimeksi eilen, 19. tammikuuta Helsingin sanomat uutisoi Brooklynin välirikosta perheeseensä, ja siitä, kuinka tämä on avannut asiaa enemmän omassa Instagramissaan. Maanantaina julkaistuissa Instagram-tarinoissa Beckham kertoo, kuinka tämän vanhemmat ovat yrittäneet sabotoida miehen välejä vaimoonsa Nicola Beckhamiin ja muun muassa yrittäneet hankaloittaa parin hääjärjestelyjä.
Julkitulossaan Brooklyn muun muassa kertoo, että tämän muotisuunnittelijana tunnettu äiti, Victoria Beckham, oli viime metreillä kieltäytynyt tekemästä Nicolalle häämekkoa ja kehottanut tulevaa morsianta etsimään mekon jostakin muualta. Juhlissa Victoria oli yrittänyt varastaa hääparin ensimmäisen tanssin esiintymällä epäsopivasti, Brooklyn kuvailee Insagramissa. ”Oloni ei ole koskaan ollut niin nöyryytetty”, hän tunnustaa.
Mies kuitenkin kertoo kaikesta vanhempiensa epäasiallisuudesta huolimatta yrittäneen pitää heihin yhteyttä, ja kuvailee samassa Instagram-tarinassa sitä, kuinka tämä oli yrittänyt vaimonsa Nicolan kanssa matkustaa Lontooseen näkemään miehen isää David Beckhamia, mutta tulleensa jatkuvasti torjutuiksi.
Nyt ensimmäistä kertaa koko kohun aikana David Beckham nousi lehdistön eteen kommentoimaan painavia syytöksiä. Asiasta uutisoi Iltasanomat. Beckham esiintyi CNBC:n Squawk Box -ohjelmassa, ja otti siellä kantaa poikansa avautumiseen. Mies puhui sosiaalisen median vaaroista, ja täten päätyi ruotimaan nimenomaan poikansa puheita sosiaalisessa mediassa. Hän toteaa, että sosiaalisessa mediassa voi tehdä paljon virheitä, mutta myös paljon hyvää.
”Olen noudattanut tätä itse ja opettaa myös omia lapsiani. He tekevät virheitä, mutta lapset saavat tehdä virheitä. Niin he oppivat. Sitä yritän opettaa omille lapsilleni”, entinen jalkapallotähti kommentoi.
Ensimmäisessä suorassa ulostulossaan Brooklyn mainitsee, että perheestä etääntyminen on tuonut hänelle rauhaa koko elämänsä ajan jatkuneesta ahdistuksesta, ja nyt tämä toivookin itselleen ja vaimolleen rauhaa, yksityisyyttä ja onnellisuutta.
Lähde: Helsingin sanomat