Kuluneena viikonloppuna Ylellä toteutettiin suora Muumit-lukumaraton, jonka aikana luettiin kaikki yhdeksän Tove Janssonin muumikirjaa.
Lukemisesta vastasivat julkisuudesta tutut henkilöt, joita oli mukana yhteensä 130.
Lauantaina 31. tammikuuta luettiin tarina Taikurin hattu, jossa seikkailevat pienet olennot Tiuhti ja Viuhti.
Kertomuksessa Tiuhti ja Viuhti päätyvät muumilaaksoon paetessaan Mörköä, joka haluaa saada käsiinsä kaksikon matkassa kulkevan kuningasrubiinin.
Lue myös: Ylen Muumit-lukumaraton kiinnosti enemmän kuin viime vuoden UMK-finaali
Lue myös: Näkymätön Ninni herkisti Pekka Kuusiston kyyneliin Muumit-lukumaratonissa
Tiuhti ja Viuhti ovat saaneet inspiraationsa Tove Janssonin ja ohjaaja Vivica Bandlerin romanssista, ja kuningasrubiinin on kerrottu edustavan vertauskuvallisesti parin salaista suhdetta.
Muumit-lukumaratonissa Tiuhtia ja Viuhtia tulkitsivat näyttelijä-muusikko Elsi Sloan sekä hänen kumppaninsa opettaja Milka Hirvaskero.
Kaksikko luki lukuvuoronsa lopuksi yhteen ääneen repliikin:
– Nyt hiipii viileä syksy muumilaaksoon, sillä muuten ei voi tulla uutta kevättä.
Lauseen jälkeen pari vaihtoi pienen pusun, jonka jälkeen he painoivat hetkeksi päänsä yhteen ja nyrpistivät sen jälkeen toisilleen hellästi.
Sloan jakoi videopätkän tilanteesta Instagram-tilillään. Saatesanoissaan hän kertoo liikuttuneensa lukumaraton-päivänä.
Sloanin mielestä on ihanaa, että meillä on Muumi-kirjojen kaltainen kaikenikäisiä puhutteleva kansallisaarre.
Lue myös: Mörkö-Marko Anttilan virhe nauratti Muumit-lukumaratonin katsojia
Lue myös: ”Siis ihana Lina!” – Lina Schiffer varasti sydämet Muumit-lukumaratonissa
Hän hehkuttaa myös muumitarinoihin käsikirjoitettua sanomaa seksuaalivähemmistöjen puolesta.
– On ihmeellisen ihanaa, että niitä tarinoita ei tarvitse erikseen queeriyttää, koska ne ovat itsessään hirmu queer. Ja sitten vielä saada tulla nähdyksi meidän oman rubiinin kanssa!
– Taas semmoinen eipä pieni Elsi tiennyt siitä mikä odotti -tapaus, kun meitä oli niin monta queerlukijaa rakastetun queerkirjailijan maailmaassa.
– Ja siis onneksi meillä on Tiuhtin ja Viuhtin lesbioosi sekä viisas Tuu-tikki lesboikoneina, miten tyhjää meillä olisikaan ilman heitä!
Sloan kertoo puolisonsa nimen olleen alusta saakka hänen puhelimessaan “Milka Tiuhti” sekä saukkoemoji.
Hänen seuraajansa kommentoivat pariskunnan lukuvuoroa ihastuneena:
– Olitte hirmuisen suloisia ja lämmititte monia queer-sydämiä (ja varmasti muitakin).
– Itkettää miten ihanaa! Varsinkin, kun tuntuu, että maailma on viime aikoina ollut todella kova, niin täydellistä saada jotain näin pehmeää ja rakkaudellista.
Lue myös: Olavi Uusivirran naurukohtaus katkaisi Muumit-lukumaratonin – tytär otti tilanteen haltuun
– Queer-sydämeni on kovin lämmin viikonlopun jäljiltä. Kiitos mukanaolosta, se oli arvokasta! onpa ihanaa, kun muumilaaksossa saa olla juuri sellainen kuin on, samaa energiaa lisää tänne meidänkin maailmaan.
– Teitä oli niin ihana kuunnella. Ainoa oikea valinta Tiuhtiksi ja Viuhtiksi!
– Maailman ihanimmat tiutiu ja viuhviuh.
– Ihana ku menitte tohon mukaan niin ultraihanaa ja söpöö.
– Niin söpöstä että sydän sulaa!
Myös toimittaja Maria Veitola kehui kaksikon suoritusta:
– Täydelliset Tiuhti & Viuhti!
Muualla sosiaalisessa mediassa parin hellyydenosoitus on herättänyt paljon keskustelua. Monet ihailevat avointa kiintymystä ja yhtyvät näkemykseen siitä, että pari sopi täydellisesti tulkitsemaan Tiuhtia ja Viuhtia.
Kaikkia tilanne ei kuitenkaan miellyttänyt:
– Kylläpä oli woke veto Yleltä, typerä lukumaraton.
– Muumit on neutraaleja. Tässä luettiin pikkulapsille suunnattua satukirjaa. Miksi pitää jotain lesbolovea tähän tuoda kun ei liity seksuaalisuus millään tavalla asiaan? Mauton ratkaisu!
– Aina pitää kerätä ylimääräistä huomiota. Lukeminen olisi hyvin riittänyt.
– Äärimmäisen vastenmielistä!
– Eli teki lasten ohjelmasta pervoilu performanssin.
– Törkeää, että nostetaan itseä ja agendaa ylös, kun kyseessä on toiselle kunnioituksen osoitus. Narsismin aikakausi – ja naiset ovat sen otollisia juoksupoikia.
– Nyt menee yli ja pahasti. Olkoon suuntautumiseltaan mikä vaan, mutta on pikkusen väärä paikka siitä kertoa.