Etsi
Lola kertoo olleensa ainakin kahdessa asiassa ensimmäinen.
Pipan laukku saa myös kehuja.
Rosanna esittelee vauva-arkeaan.
Tarjoilija puhui ohi suunsa.
Yildiz kertoo korvausten olevan turhan suuria.
Madonna nimesi yhden julkisuudesta tutun henkilön parhaaksi.
Kuosmanen kuntokuurilla.
Joelilla on paljon muistoja lapsuudestaan.
Kampaamon mukaan Tukiainen pyysi lupaa, mutta ei sitä saanut.
Kaksi ohjelman juontajaa odottaa perheeseensä uutta tulokasta.