Etsi
Listasimme yhdeksän asiaa, joista muistamme vuoden 2004.
Tänä vuonna myös yleisö sai äänestää yhtä Jussin saajaa.
Siipola on ponnistanut tähtiin pieneltä paikkakunnalta Laihialta.
Tivoli Seiterä lopettaa.
Presidentti Tarja Halonen on yhä sairaalassa.
Sarja jatkuu ensi vuoden puolella.
Seidler oli kuollessaan 86-vuotias.
Tola on ohjannut laulaja-lauluntekijä Almasta kertovan uutuusdokumentin.
Samantyylinen sanonta löytyy monissa muissakin kielissä.
Pamela Tolan ohjaamassa dokumenttielokuvassa Alma esitetään omana itsenään, ylä- ja alamäkineen.