Etsi
Elokuvan julkaisua viivästyttävät ainakin viime vuoden laajat lakot Hollywoodissa.
Pippa Laukka laittaa julkkisten ruokavaliot ja liikuntatavat jälleen kuntoon.
Alma kertoo, että hänen ja elokuvan ohjaajan Pamela Tolan väliltä löytyy yhteneväisyyksiä.
Ravintola on auki maaliskuun loppuun asti.
Emma Stone palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla.
Vain todelliset iskelmätietäjät saavat kaikki oikein.
Tiktokista tuttu kansanedustaja Ville Merinen (SDP) vieraili Sunnuntaibrunssi-podcastin uusimmassa jaksossa. Hän on huolissaan suomalaisesta puhumattomuuden kulttuurista, ja antaa liikunnan vinkiksi mielenterveyden hoitoon.
Forbes on listannut Hollywoodin viime vuoden kovatuloisimmat näyttelijät.
SuomiRäpin Aamu -ohjelmassa koettiin helmikuussa erikoinen hetki, kun juontajat Ville Tanskanen ja Siim Liivik puhuivat tennisturnauksessa tapahtuneesta kohusta.
Kotimaiset elokuvat ovat keränneet jo maaliskussa miljoona katsojaa viimeksi vuonna 2015.