Etsi
Stonen lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa William Dafoe sekä Mark Ruffalo.
New York ei ole kuvauspaikkana helppo.
James Cameronin ohjaama Avatar on tuottanut maailmanlaajuisesti lähes kolme miljardia dollaria.
Jackson kehuu tuoreessa haastattelussa Harlinin ohjaamaa The Long Kiss Goodnight -elokuvaa.
Hogan ja Sky Daily aloittivat deittailun lähes samaan aikaan, kun Hogan erosi virallisesti edellisestä puolisostaan.
Huippumalli kertoo olevansa vakaampi raitistumisen myötä.
Pekka Strang ja Jari Virman näyttelevät uudessa komediassa ruumisauton kuljettajia.
Gen V julkaistaan 29. syyskuuta.
Davidson suorittaa tuomionsa asuinkaupungissaan New Yorkissa.
Greta Gerwigin ohjaama elokuva on tehnyt valtaisan tuloksen.