Dome Karukosken ohjaama romanttinen draamaelokuva Rakkautta ja virtahepoja saapuu valkokankaille perjantaina 25. syyskuuta.
Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-menestysromaaniin pohjautuvan elokuvan pääosissa nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola sekä elokuvadebyyttinsä tekevä Jenni Vartiainen. Heidän lisäkseen mukana ovat myös muun muassa Kristo Salminen sekä syksyllä edesmennyt Tomi Vartiainen.
Lue myös: Steve Carell tähdittää uutta komediasarjaa, jonka traileri kerää hehkutusta: ”En malta odottaa”
Elokuvassa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaavat kreikkalaissuomalaisissa häissä keskellä omia eroprosessejaan. Vielä naimisissa oleva, vähäistä menestystä niittänyt muusikko Touko tuntee vetoa juuri eroamassa olevaan Eevikseen.
Häissä on vieraana myös Toukon vaimo, tunnettu laulajatähti Leena, joka huomaa Toukon ja Eeviksen välisen vetovoiman. Kreikan upeissa merimaisemissa yhden illan aikana käytävissä keskusteluissa pohditaan vanhemmuutta, lapsettomuutta, seksiä, eroja, avioliittoa ja tietenkin rakkautta sekä juhlitaan ikimuistoisia häitä.
Syyskuussa julkaistavasta elokuvasta julkaistiin tänään ensimmäinen traileri, jonka pääset katsomaan alta.
