Askon ja Sotkan konkurssimyynti on vetänyt myymälät lähes tyhjiksi, mutta nyt luvassa on yllättävä käänne.
Pesänhoitaja Tuomas Penttilän mukaan liikkeisiin alkaa nyt virrata kokonaan uutta tavaraa keskusvarastolta, ja viikonloppuna myymälöiden toivotaan olevan jälleen täynnä.
Samalla alkaa suuret alennusmyynnit. Tuotteiden alennukset voivat nousta vieläkin rajummiksi kuin tähän asti nähty 50 prosenttia.
Lue myös: Tuhansille Askon ja Sotkan asiakkaille uutta toivoa – osa saa tilaamansa tuotteen, osa pelkän laskun
Lue myös: Työttömät alkavat nyt saada tekstiviestejä – kyse ei ole huijauksesta
Osa myymälöistä sulkee ovensa jo tulevasta viikonlopusta alkaen, mutta isoimmissa kaupungeissa jäljelle jääviin liikkeisiin keskitetään loppurytinä.
– Tällä hetkellä ei ole kunnolla myytävää, mutta kohta alkaa tulla valtavasti lisää kuranttia tavaraa, Penttilä kertoo Iltasanomille.
Varastoarvoa konkurssipesässä on vielä lähes 20 miljoonan euron edestä, ja noin 65 prosenttia tuotteista on yhä myymättä.
Nopeasti sulkeutuvissa myymälöissä hinnat voivat tippua vieläkin dramaattisemmin. Pesänhoitajan mukaan tavaraa ei haluta siirrellä paikasta toiseen, joten tuotteita saatetaan myydä lähes pilkkahintaan, kunhan tilat saadaan nopeasti tyhjiksi ja vuokravastuut päättyvät.
Lue myös: Hälyttävä raportti valmisaterioista – järkyttävä määrä mikromuovia ja myrkyllisiä kemikaaleja
Lue myös: IS: Bess paljasti paheensa, josta on yrittänyt luopua: ”Lupasin kumppanilleni”
Myymälöihin on tulossa jopa kesäkalusteita nyt keskellä talvea.
– Asiakkaat saavat miettiä, mihin kesäkalusteet varastoidaan pariksi kuukaudeksi, hän heittää.
Indoor Groupin konkurssi on mittaluokaltaan poikkeuksellinen. Velkojia on noin 20.000, joista suurin osa kuluttajia. Konkurssipesän selvitystyöstä on tulossa valtava urakka, ja toimistolla työskentelee useita juristeja tapauksen parissa.
Samaan aikaan asiakkaat ovat rynnänneet tekemään löytöjä, ja myyntiä on kertynyt jo noin 10 miljoonan euron edestä. Nyt myymälät täyttyvät vielä kerran, ja luvassa voi olla todellinen ale-kaaos.