Mr. Finland vuosimallia 1991 Juha Ahlgren muistetaan monesta. Hän on ollut paitsi malli, laulaja ja näyttelijä, mutta hän on piirtänyt myös sarjakuvia ja tehnyt tekstejä.
Elokuussa Juha täyttää 60 vuotta, mutta näyttää yhä edelleen samalta kuin ennen. Syynä on kunnon vaaliminen monin eri tavoin.
Jos kaikesta multitekemisestä pitäisi valita rakkain, ehkä se on miehelle musiikki.
Ensimmäinen bändikeikka tuli heitettyä jo vuonna 1983 Porissa. Tuolloin Ahlgren soitti kitaraa, mutta kiinnostui myöhemmin syntetisaattoreista ja sähköisestä soundista. Vuoden 1992 single Puutarha / Eläinten vallankumous on jäänyt elämään suomalaisen ysäridiskon erikoisuutena.
Juha saa jatkuvasti kyselyjä siitä vieläkö sinkkua löytyisi jostain – se alkaa olla keräilijöiden kiinnostuksen kohteena harvinaisuuttaan.
Ahgren valmistui aikoinaan humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineensaan kulttuuriperinnön tutkimus – maisematutkimus ja teatteri kuuluivat sivuaineisiin.
Elanto tulee yhä taiteen ja viihteen ympäriltä. Ahlgren kuvaa työtään säännöllisen epäsäännölliseksi elämäksi, jossa tekemistä ja toimeentuloa kertyy monista eri kanavista.
Hän on asunut jo useamman vuoden yksin Porissa lapsuudenkodissa, jonka osti itselleen. Parisuhdekuvioista hän ei mielellään puhu, mutta toteaa, että luonnollisesti portit ovat avoinna rakkaudelle.
Toiveissa on että elämä voisi jatkua samanlaisena; tekemistä ja intoa riittäisi ja terveyttä piisaisi.
– Kun ikää tulee, tutuilta kuulee kaikenlaista. Onneksi itse olen saanut olla terve.
Comeback musa-areenoille?
Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut. Ahlgren tunnistetaan Porissa yhä. Hän sanoo sen olevan hämmentävää, mutta hyvällä tavalla. Mr. Finland -leima on kulkenut mukana vuosikymmeniä.
Aikanaan kilpailun järjestäjä sanoi hänelle, että tällaisessa hommassa leima jää otsaan. Niin siinä kävi.
– Ihmisiä on kiva tavata. Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet mukana ja tulevat juttelemaan, puolin ja toisin, hän sanoo.
Ahlgren paljastaa myös yllätyksen. Hänelle ollaan tekemässä kappaletta, jolla hän voisi osallistua Euroviisu-karsintoihin eli Uuden musiikin kilpailuun.
-Sitä odotan innolla, hän toteaa.