Etsi
Aborttikysymys jakaa kansan voimakkaasti kahtia.
Parin mukaan päätös ei ollut helppo.
Lakimuutoksella tavoitellaan potilaan itsemäärämisoikeuden lisäämistä.
Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlintaa varjostaa hiljattain kumottu laaja aborttioikeus. Tunteet kuohuivat juhlapäivänä sosiaalisessa mediassa.
Katy Perry kirjoitti maanantaina 4. heinäkuuta Twitter-julkaisussaan kantaaottavan viestin, jossa hän viittaa vuoden 2010 hittibiisiinsä Firework.
Laulajana tunnettu Halsey kertoo abortin pelastaneen hänen henkensä.
Ireland Baldwin puhuu TikTok-julkaisussaan muun muassa siitä, että hän teki abortin sen jälkeen, kun hänet raiskattiin teini-ikäisenä.
Green Day -yhtyeen keulakuva Billie Joe Armstrong osoitti turhautumistaan aborttipäätökseen Hella Mega -kiertueellaan.
Pink sai monet aborttipäätöksen kannattajat ärähtämään somessa, mutta artisti löi kyseisille henkilöille uudestaan luun kurkkuun vastauksillaan.
Korkeimman oikeuden tekemä päätös aborttioikeuden poistamisesta yhdysvaltalaisilta on saanut monet julkkikset osoittamaan mieltään.