Tänne tärähti 2 miljoonaa lauantaina – Veikkaus-voittaja kertoo juonittelustaan

Voittajalla on selkeät suunnitelmat ostosten suhteen.

Julkaistu:

Lauantaina juhlittiin erikoisvoittoa, kun Veikkauksen Milli-pelistä pamahti kaksi miljoonaa.

Milli vietti viime viikolla syntymäpäiviään, minkä vuoksi normaalisti miljoonan euron päävoitto oli tällä kertaa kaksi miljoonaa euroa.

Minne se meni?

Kouvolaan.

Rivi oli pelattu Korian ABC liikenneasemalla.

Voittaja on nyt tavoitettu. Hän sai tietää asiasta vasta kun Veikkaus soitti.

Vaatii juonittelua

Voitto tuntuu miehestä hyvältä. Hän suhtautuu rauhallisesti voittoonsa, mutta suunnitelmia on.

-Kesämökki on ollut haaveissa ja nyt se kyllä toteutuu. Eipä sitä ennen juhannusta ehdi enää hankkimaan, mutta nyt voi kuitenkin ihan oikeasti seurata ilmoituksia ja lähteä kesämökkiä katselemaan.

Hän ei aio paljastaa voittoaan muille kuin lähipiirille.

-Ihan omalle perheelle olen vain kertonut ja on hyvin todennäköistä, että siihen se jääkin.

Asia voi vaatia vähän juonittelua.

-Täs justiinsa mietin, et miten mie muuten juonin tämän kanssa, mutta kyllä siihenkin keinot löytyy, voittaja kertoo kuitenkaan paljastamatta enempää.

-Kyllä tää pikkusen alkaa jo selkenemään, että voitto osui. Kiitos vielä hyvistä uutisista, voittaja kiittelee.

Milli-pelin kahden miljoonan euron voiton kunniaksi ABC Koria ja Veikkaus järjestävät yhteistyössä kakkukahvit liikenneasemalla torstaina 11.6. klo 11.00 alkaen.