Tekoäly kasvattaa suosiotaan – näistä asioista sen kanssa ei ikinä pidä keskustella

Tekoäly yleistyy hurjaa vauhtia.

Julkaistu:

Tekoälyn käyttö on viime vuosina yleistynyt jättiläismäisin harppauksin.

Tekoälyä on hyödynnetty jo pitkään monilla työpaikoilla, mutta se valtaa alaa myös ihmisten arkielämässä.

Moni suunnittelee sen avulla viikon ruokalistat, treeniohjelmat ja vaikkapa siivouspäivän. Yhä useampi käyttää sitä myös esimerkiksi psyko- tai ihmissuhdeterapeuttina.

Lue myös: Nainen käytti ChatGPT:tä apuna murhasuunnitelmassa – luuli tätä täydelliseksi tekotavaksi, mutta jäi kiinni

Lue myös: Suomi on edellä: kehitteillä maailman ensimmäinen AI-eläinlääkäri

Aina seuraukset eivät ole pelkästään positiivisia, ja harmittomalta tuntuva rupattelu voikin aiheuttaa ikäviä seurauksia.

Ruotsalaislehti Expressen listaa esimerkkejä asioista, joita tekoälylle ei koskaan pitäisi jakaa.

Expressenin mukaan tekoälypalveluiden, kuten ChatGPT:n, Geminin, Copilotin ja Clauden vaara piilee siinä, että ne houkuttelevat käyttäjänsä keskusteluun, toisin kuin perinteisemmät hakukoneet kuten Google.

Keskustelun lomassa kun unohtuu helposti, että kyseessä on kaiken tallentava kaupallinen palvelu.

Artikkelissa kehotetaan välttämään omaan terveydentilaan liittyviä kysymyksiä. Yksilöidyt tiedot saattavat pahimmillaan päätyä vääriin käsiin.

Sama koskee taloustietoja. Ei koskaan kannata kertoa tekoälylle yksilöitävissä olevia tietoja omista raha-asioistaan, sen enempää kuin jakaa tekoälyn saataville tiliotteita, kuitteja tai muita tositteita.

Lue myös: Jaoitko sinäkin tekoälyllä tehdyn karikatyyrikuvan? Asiantuntijan mielestä teit typerästi

Lue myös: Aikuisilta salattu lasten maailma: kuvailevat tekoälyä ystäväksi ja jopa seurustelukumppaniksi

Myöskään kirjautumistietoja, salasanoja, pankkikorttitietoja tai pin-koodeja ei milloinkaan pidä luovuttaa tekoälypalvelulle. Tekoälyä ei niin ikään kannata hyödyntää salasanojen keksimiseen, sillä niiden luomat salasanat noudattavat tiettyjä kaavoja ja ovat helpommin selvitettävissä.

Tekoälyltä tietoja hakiessa faktantarkistus luotettavista lähteistä on erittäin tärkeää. Tekoälyn tuottama teksti kuulostaa usein hyvin uskottavalta, vaikka se saattaa todellisuudessa olla puuta heinää. Ei siis milloinkaan pidä suoraan uskoa tekoälyn tarjoamia vastauksia, vaan tutkia asiaa itse useammasta lähteestä.

Tekoälyyn pätee sama sanonta, kuin tulen käyttöön: hyvä renki, huono isäntä.

Lue myös: ”Käsityksemme todellisuudesta vääristyy”– Katariina Souri menetti ystävänsä tekoälylle