Monissa kodeissa pistorasioita on nykyaikaisen sähköllä toimivan elämän tarpeisiin vähän, tai ainakin ne sijaitsevat väärissä paikoissa. Silloin otetaan usein avuksi jatkojohto.
Tiesitkö, että tämän joka kodin apulaisen käyttöön sisältyy kuitenkin merkittäviä riskejä?
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Erja Hägert sanoo Ilta-Sanomien vuoden 2023 artikkelissa, ettei jatkojohtoja saisi käyttää pysyvänä ratkaisuna.
Lue myös: Outo onnettomuus: Apina aiheutti laajan sähkökatkoksen
Lue myös: Miehet pelastivat sähkölinjoilla sarvistaan roikkuneen vuohen – katso video
Hän toteaa, että mikäli jatkojohdon käyttö on ainoa mahdollinen vaihtoehto eikä lisäpistorasioiden asennuttaminen tule kyseeseen, kannattaa käyttää lisäsuojaa jatkojohdolle. Tällainen voi olla esimerkiksi muovinen kaapelikouru, joka suojaa jatkojohtoa likaantumiselta ja rikkoontumiselta.
On kuitenkin tilanteita, joissa jatkojohtoa ei ehdottomasti kannata käyttää.
Energiavahti Oy:n sähkötöiden johtaja Antti Helén kertoo Ilta-Sanomien artikkelissa, että esimerkiksi jääkaapit, pesukoneet ja lisälämpöpatterit on tärkeää kytkeä suoraan seinässä olevaan pistorasiaan. Mitä suurikokoisemmasta ja pidempään käynnissä olevasta laitteesta on kyse, sitä tärkeämpää tämän säännön noudattaminen on.
Hän kertoo seinäpistorasioiden oikosulkuvirtojen olevan mitattu niin, että laitteen vikaantuessa sulake laukeaa. Jatkojohto sen sijaan voi tehdä virtapiiriin niin suuren vastuksen, ettei sulake palakaan vaan laitteen metallikuoreen syntyy jännite.
Jatkojohtojen ketjuttamisen Helén tyrmää kokonaan, sillä pitkät jatkojohtoketjut kuumenevat helposti ja ovat paloturvallisuusriski.
Lue myös: Kuumallakaan säällä ei kannattaisi nukkua tuuletin päällä monestakaan syystä
Lue myös: "Miksi pidämme parempaa huolta älypuhelimistamme kuin itsestämme?"
Myöskään huoneesta toiseen sähköjen vetäminen jatkojohtojen avulla ei ole turvallista. Helén kertoo, että 90-luvulle saakka on käytetty maadoittamattomia pistorasioita muovimattolattiaisissa taloissa. Ongelmia voi seurata, mikäli taloon tehdään remontti ja muovimatto vaihtuu esimerkiksi kaakeliin.
– Sähköiskun voi saada, jos maadoitettua jatkojohtoa käyttää maadoittamattomassa pistorasiassa toisessa huoneessa ja ihminen koskee siihen liitettyyn laitteeseen. Siksi on tärkeää varmistaa, että käyttää pistorasian kanssa vain samantyyppisiä jatkojohtoja.