Tammikuu on otollista aikaa kaappien ja jemmojen läpikäymiselle. Uusi vuosi on mukava aloittaa puhtaalta pöydältä, ja kylmän sään kurittaessa on muutenkin mielekästä touhuilla mieluummin sisätiloissa.
Erityisesti vaatekaappeihin tahtoo ajan saatossa kertyä jos minkälaista “sitku”-vaatetta, joten ne kannattaa inventoida säännöllisesti. Sitku-vaate tarkoittaa vaatekappaletta, jota aikoo käyttää sitten kun jokin asia elämässä on toisin kuin nykyhetkessä.
Lue myös: Onko ihanassa kirppislöydössä pinttynyt haju? Käy taistoon näillä konsteilla
Lue myös: Älä lankea edullisiin hintoihin – näitä tuotteita ei kannata ostaa käytettynä
Useimmat tunnistavat esimerkiksi ilmiön nimeltä tavoitehousut, eli mahdollisesti vuosia kaapissa pyörineet liian pienet pöksyt, joihin ajattelee mahtuvansa sitten joskus. Näistä voi hyvillä mielin hankkiutua eroon, ettei tarvitse joka kerta ne nähdessään harmistua siitä, ettei jotakin kuvitteellista rimaa ole vieläkään ylitetty.
Toinen monen komerossa kotiaan pitävä muttei koskaan päivänvaloa nähnyt vaate on sellainen, joka on saatu lahjaksi ja joka ei esimerkiksi kuosiltaan oikein säväytä. Silti sitä ei hennota heittää poiskaan, kun joku on sen kerran lahjaksi antanut. Näiden kohdalla kannattaa kysyä itseltään rehellisesti, tuleeko sitä tosiasiassa koskaan käyttämään, vai olisiko aika vapauttaa se uuteen elämään jonkun toisen uutena lempivaatteena.
Kirpputoreilla ehjät, siistit ja järkevästi hinnoitellut vaatteet liikkuvat yleensä ympäri vuoden, mutta Iltalehden mukaan juuri tällä hetkellä kysytyimpiä ovat erityisesti lämpimät vaatteet.
Mikäli siis kaapeissasi lojuu käyttämättömänä toppavaatteita, villapaitoja tai merinoasuja, nyt on niiden kuumin sesonki. Samoin hatut, käsineet ja huivit lentävät nyt hyllyiltä ennätysvauhtia.
Lue myös: Maapallo kestäisi jokaisen ostavan vain 7 uutta vaatetta vuodessa – rakenna kestävä vaatekaappi näin
Lue myös: Voiko syyhypunkki hypätä mukaan työpaikan naulakosta tai julkisen pytyn renkaalta? Lääkäri vastaa
Toinen juuri nyt liukkaasti liikkuva tuoteryhmä ovat talviurheiluvälineet, kuten sukset ja luistimet. Kipin kapin siis varaston perälle ja muuttamaan sinne unohtuneet Järviset rahaksi!
Espoolaisen kirpputori Akselin yrittäjä Nadja Jarrah-Aalto kertoo Iltalehdelle, että tiettyjä tuotteita kysytään ympäri vuoden. Tällaisia ovat esimerkiksi Arabian klassikkoastiat.
Hän lisää, että ostajat tutkivat kiinnostuneesti etenkin sellaisia myyntipöytiä, joissa tuotteita on tarjolla monipuolisesti. Vaatteiden lisäksi esimerkiksi pienet sisustusesineet kiinnittävät huomion.