Kuva: Senja Rapila

Räppilupaus Arttu Lindemanin musiikki ei iske suomalaisräppäreihin - "Nyt on jaot tehty"

20.11.2016 15:15 - Senja Rapila

Läikkyy-kappale herätti laajalti ristiäviä mielipiteitä ja Lindeman myöntää, että myös jotkut suomalaisräppärit eivät pidä siitä.

Lahtelaisen Arttu Lindemanin, 20, musiikki on tänä vuonna tanssittanut tuhansia suomalaisia baareissa ja festareilla. Lindemanin toinen Läikkyy-kappale otettiin ilolla vastaan, mutta kaikki eivät räppilupauksen musiikkityylistä ole olleet innoissaan.

Ennakkoluuloja Lindemanilla ei ole ollut musiikkialaa kohtaan, mutta hänet yllätti se, kuinka monet suomalaisräppärit eivät avoimesti pidä hänen musiikistaan.

- Tämän myötä kun asiat ovat menneet todella hyvin maalii tähän asti, on törmännyt siihen sellaiseen, että jotkut räppikollegat tai muut räppiartistit Suomessa ovat vähän huonona. Se on vähän tylsää minusta, Lindeman kertoo Voice.fi:lle.

"En halua tapella"

Vaikka jotkut eivät pidäkään nuoren räppilupauksen musiikista, ei hän siitä ota stressiä. Aiemmin Lindeman on kertonut Voice.fi:n haastattelussa, että taiteen ja musiikin tuleekin herättää erilaisia mielipiteitä.

- Mutta siihenkin tuo Menee tunteisiin -biisi ottaa kantaa, että joko olet meidän jengissä tai sitten et ole. En halua tapella kenenkään kanssa missään tapauksessa, ei toikaan ole sellainen keskarinnäyttö niille, jotka eivät minua supporttaa. Nyt on jaot tehty, mennään nyt näillä.

Voit kuunnella Lindemanin viimeisimmän Menee tunteisiin -sinkun alapuolelta.

Lue myös: Arttu Lindeman tutustui artistikollegaan Instagramissa: "Ensimmäinen tapaaminen oli vaivaannuttava"

Kilpailut

Uusimmat