American Psychologist -tiedelehdessä julkaistu tutkimus esitteli psykologisen mallin, joka selittää juutalaisvastaisuuden esiintymistä poliittisten ideologioiden vastakkaisissa päissä. Kansainväliseen kyselytutkimukseen osallistui 1 765 aikuista kuudesta eri maasta. Tutkimuksessa oli mukana kuusi eri maata, jotka olivat Yhdysvallat, Meksiko, Australia, Iso-Britannia, Puola ja Saksa.
Tutkimuksen mukaan keskeinen selittävä tekijä modernissa juutalaisvastaisuudessa on sekä vasemmistossa että oikeistossa esiintyvä uskomus siitä, että juutalaisilla on poikkeuksellisen paljon valtaa ja vaikutusvaltaa yhteiskunnan resursseihin.
Mielikuva ei kuitenkaan ilmene ryhmissä samalla tavalla, vaan se laukaisee kaksi erilaista psykologista uhkaa riippuen henkilön poliittisesta ideologiasta.
Hierarkioita kannattavat ja oikeistolaisesti ajattelevat henkilöt, jotka suosivat ryhmäpohjaisia yhteiskuntarakenteita, haluavat tyypillisesti nähdä oman viiteryhmänsä yhteiskunnan huipulla. Heille mielikuva juutalaisten poikkeuksellisesta vaikutusvallasta näyttäytyy suorana haasteena ja uhkana oman ryhmän johtoasemalle ja dominanssille.
Hierarkioita vastustavassa ja vasemmistolaisessa ajattelussa maailmaa puolestaan tarkastellaan usein sortajien ja sorrettujen asetelman kautta. Tällöin mielikuva vaikutusvaltaisesta juutalaisväestöstä voi näyttäytyä suorana esteenä tasa-arvon toteutumiselle, koska ryhmä rinnastetaan osaksi sortavaa valtarakennetta.
Tutkijoiden mukaan salaliittoteorioilla on oma osuutensa. Asia havaittiin, kun tieteilijät vertasivat asenteita aasialaisväestöön, joihin liitetään usein samankaltaisia stereotypioita menestyksestä ja varakkuudesta.
Vastaajat pitivät juutalaisia merkittävästi vaikutusvaltaisempina ja liittivät heihin enemmän pahantahtoisia aikeita kuin aasialaisiin. Tutkijat korostavatkin, että mielikuva juutalaisten vallasta kumpuaa syvälle juurtuneista historiallisista salaliittoteorioista.
Tutkijoiden mukaan perinteiset, kaikille yhteiset ennakkoluulojen vastaiset valistustoimet eivät välttämättä tehoa, koska vasemmalla ja oikealla pelot ja uhkakuvat ovat erilaisia. Tehokas asenteiden muuttaminen vaatisi kullekin ryhmälle erikseen räätälöityä informaatiota, joka ottaa huomioon ryhmien erilaisuuden.
Lue myös: Tutkimus: tämä liikuntamuoto voi pidentää elämää ja vähentää vakavien sairauksien riskiä
Lue myös: Oululainen syöpätutkimus: uusi lähestymistapa löytää ärhäkät rintasyövät ajoissa
Lue myös: Saatko usein jäätelöpäänsäryn? Yllättävä oire voi kertoa jotain terveydestäsi
Lähde: PsyPost