27 vuotta sitten ilmestynyt jännäri nousi Netflixissä hitiksi – ”Moni sanoo suosikkielokuvakseen”

Elokuva on löytänyt uuden yleisön suoratoiston kautta.

Julkaistu:

Vuonna 1999 valmistunut jännäri Kaksoismurha Double Jeopardy on noussut suureen suosioon suoratoistopalvelu Netflixissä.

Bruce Beresfordin ohjaaman rikostrillerin pääosissa näyttelevät Tommy Lee Jones ja Ashley Judd. Vaikka kriitikoiden vastaanotto oli aikanaan ristiriitainen, elokuvasta tuli pienoinen hitti. Se näyttää säilyttäneen vetovoimansa ja löytää nyt uusia katsojia suoratoiston kautta.

Elokuvan keskushahmo on Ashley Juddin esittämä varakas perheenäiti nimeltä Libby Parsons, jonka romanttinen purjehdusretki päättyy painajaiseen. Libby herää veneessä verijälkien keskeltä, ja hänen miehensä Nick on kadonnut. Libby tuomitaan murhasta, vaikka ruumista ei koskaan löydy.

Vankilassa Libby saa järkyttävän paljastuksen: hänen miehensä on lavastanut kuolemansa ja on yhä elossa. Hän alkaa suunnitella kostoa ajatuksenaan hyödyntää lakipykälää, jonka mukaan samasta rikoksesta ei voi joutua tuomituksi kahdesti. Vapauduttuaan ehdonalaiseen hän lähtee jäljittämään miestään halki Yhdysvaltojen. Samalla hänen ehdonalaisvalvojansa (Tommy Lee Jones) on jatkuvasti hänen kannoillaan.

Elokuvan alkuasetelma on herättänyt keskustelua, sillä sen kuvaamat oikeuskäytännöt eivät vastaa todellisuutta. Siitä huolimatta Kaksoismurha on kestänyt aikaa tehokkaana viihdetrillerinä. Se on noussut Netflixin katsotuimpien elokuvien joukkoon ympäri maailmaa. Suomen Netflixissä se on tällä hetkellä sijalla kolme.

Lue myös: Disney Plussassa alkaa huhtikuussa uusi Star Wars -sarja

Ashley Judd kommentoi hiljattain elokuvan uutta suosiota sosiaalisessa mediassa. Hän muisteli lämmöllä kuvauksia ja yhteistyötä ohjaaja Bruce Beresfordin kanssa.

– Moni sanoo, että se on heidän suosikkielokuvansa. Ja uudet sukupolvet löytävät sen jatkuvasti, Judd kertoi.

Näyttelijän mukaan rooli oli pitkään kehitteillä ja sitä harkittiin useille tähdille, kuten Jodie Fosterille, ennen kuin Judd lopulta valittiin pääosaan.

Kaksoismurha on nyt katsottavissa Netflixissä. Alla traileri.

Lähde: MovieZine

YouTube video