Kuva: Senja Rapila

Isac Elliot, 16, ei saa treffipyyntöjä lainkaan kasvotusten - "Kukaan ei uskalla kysyä suoraan"

24.02.2017 16:45 - Senja Rapila

Nuori artisti kertoo, että vaikka 13-vuotiaana fanien lähettämät treffipyynnöt eivät niinkään kiinnostaneet, on hän vanhemmalla iällä alkanut hyväksymään niitä.

Suomalaisartisti Isac Elliot täytti viime joulukuussa 16-vuotta. Hän on kasvanut julkisuuden valokeilassa viimeisimmät vuodet, joka on tuonut mukanaan erikoisia ominaisuuksia. Yksi näistä on jatkuvat treffipyynnöt sosiaalisessa mediassa.

Kun Elliotilta kysyy, onko täysi-ikäistymisen lähentyessä alkanut tulla huomattavasti enemmän treffipyyntöjä, nuori artisti repeää hymyyn ja punastuu kevyesti.

- Kyllä minulle tuli 13-vuotiaanakin treffipyyntöjä, Isac naurahtaa Voice.fi:n haastattelussa.

Nuori poppari kertoo, että treffipyyntöjä ei kuitenkaan tullut pelkästään oman ikäisiltä tytöiltä, vaan myös itseä muutaman vuotta vanhemmat tytöt ottivat innokkaasti yhteyttä New Way Home -hittilevynsä julkaisseeseen Elliotiin.

- Mikä oli minun mielestäni todella outoa, että 17-vuotiaatkin pyytävät 13-vuotiasta treffeille, Elliot muistelee hämmentyneenä.

Vaikka 13-vuotiaana treffailu ei ollut nuorella pojalla päällimmäisenä mielessä, on mieli muuttunut kolmessa vuodessa. Nykyään hän suhtautuu treffipyyntöihin aivan toisella tavalla kuin aiemmin.

- Nyt kuitenkin ehkä enemmän hyväksyn niitä treffipyyntöjä, hän virnistää.

Ei treffipyyntöjä kasvotusten

16-vuotias poppari kertoo haastattelussa, ettei hän ole kuitenkaan saanut treffipyyntöjä kasvotusten, vaan suurin osa niistä tulee nykyäänkin sosiaalisen median kautta.

Hän jopa kyseenalaistaa sen, että uskaltaako kukaan edes tulla kysymään kasvotusten häntä treffeille.

- Melkein kaikki treffipyynnöt tulevat Instagramissa yksityisviestillä. Ei kukaan uskalla tulla pyytämään suoraan.

Lue myös: Isac Elliot, mistä maasta löytyvät kiihkeimmät fanit?

Lue myös: Isac Elliotin kansainvälinen läpimurto lähellä? Sopimus Yhdysvaltoihin varmistui!

Lue myös: Isac Elliot ensimmäisistä suomenkielisistä kappaleistaan: "Se oli iso askel"

Kilpailut

Uusimmat