Kuva: Fotolia

Merkit siitä, että alat muistuttaa äitiäsi - kuulostaako tutulta?

20.04.2017 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Oman äidin piirteitä löytää usein myös itsestään.

Kun ihminen vanhenee, alkaa hän huomaamaan itsessään sellaisia piirteitä, joita hän näkee omassa äidissään.

Pienessä hetkessä äidin varoitukset kuulostavat täysin relevanteilta ja elämänkatsomus muuttuu. Mutta millaisista muista asioista oman ikääntymisensä huomaa?

Alla oleva leikkimielinen listaus paljastaa seikkoja, joihin yllättävän moni törmää.

1. Muistuttelet ystäviäsi ja kumppaniasi pukeutumaan sään vaatimalla tavalla. Jos joku meinaa keskellä talvea lähteä liian vähissä vaatteissa, torut häntä välittömästi.

2. Huomaat, että siisteydestä on tullut sinulle yllättävän tärkeää. Kotisi on aina tiptop ja vaatehuolto pelaa. Jopa silittämisestä on tullut osa arkea.

3. Huomaat haalivasi kaappiin verhoja ja sisustustyynyjä joita sitten vaihtelet vuodenaikojen mukaan.

4. Ruoasta on tullut sinulle muutakin kuin pelkkää polttoainetta. Nautit siitä, että saat viettää aikaa ruokapöydän ympärillä perheesi kanssa. Leipominen ja erilaisten reseptien kokeileminen on osa viikkorutiinia.

5. Kauhistelet nykynuorten tapoja ja ennen kaikkea heidän pukeutumistyyliään. Sinusta tuntuu, kuin sinun olisi aivan pakko todeta äidilliseen sävyyn näille pikkuisille, että peittäisivät edes nuo paljaat nilkkansa.

6. Huomaat, että käsilaukkusi koko kasvaa kasvamistaan ja sieltä löytyy kaikki tarpeellinen. Jos tarvitaan kynsisaksia tai vaikkapa hakaneulaa, löytyy se suurella todennäköisyydellä sinun laukustasi.

7. Huomaat, että olet pudonnut sosiaalisen median kelkasta jo jokin aika sitten. Uudet erikoiset sovellukset ovat sinulle historiaa ja selviät hädin tuskin Facebookista.

8. Huomaat, että et enää ymmärrä nuorten kieltä. Lyhenteet ja erikoiset ilmaukset kuulostavat sinusta vain oudoilta.

9. Itkuherkkyytesi on astunut uudelle ulottuvuudelle. Surulliset sarjat ja elokuvat saavat sinut itkemään entistä helpommin.

10. Viikonloppuinakin menet nukkumaan aikaisin. Sen vuoksi myös bilettäminen on jäänyt.

11. Katselet huonosti käyttäytyviä nuoria silmät suurina ja tunnet suurta halua heidän ojentamiseensa.

12. Käsitöiden tekeminen alkaa kuulostaa hauskalta tavalta viettä vapaa-aikaa. Sukkapuikot ja virkkuukoukku saapuvatkin kuin huomaamatta olohuoneen nurkkaan.

13. Kotiin alkaa ilmestyä yhä enemmän erilaisia huonekasveja ja kukkasia. Niitä hoidetaan ja hoivataan kuin lasta konsanaan. Myöskään parveketta ei unohdeta.

14. Pyykkien pesemisestä tulee yllättäen tarkkaa puuhaa. Enää et vain heittele vaatteita koneeseen, vaan lajittelet ne tarkasti värien mukaan.

15. Reppureissaaminen ei enää tunnukaan hyvältä ajatukselta ja huomaatkin katselevasi enemmänkin valmiita pakettimatkoja. Mukavuudet kun tekevät loman.

16. Huomaat ajattelevasi monista asioista kuin äitisi. Sen lisäksi toimit kuten hän. Ja kaiken tämän tajuaminen ärsyttää sinua.

Miten on, kuulostaako tutulta?

Lue myös: Huvittavat merkit siitä, että olet tulossa vanhaksi - halusit tai et

Kilpailut

Uusimmat