”Näin käy äidille joka ei ole imettänyt lapsiaan tunteihin” – näyttelijän rinnoista kalabaliikki Oscar-gaalassa

Oscar-juhlissa kuhistiin.

Julkaistu:

Vanity Fair -lehden järjestämissä Oscar-gaalan jatkojuhlissa nousivat kuumaksi puheenaiheeksi näyttelijä-malli Bryana Hollyn, 32, rinnat.

Holly oli pukeutunut syvään uurrettuun mustaan iltapukuun, joka paljasti hänen rintansa sivuilta lähes kokonaan. Yläosan kruunasi läpikuultava pitsinen koristelu.

Lue myös: Koomasta herännyt Lisa, 27, sai elämää muuttaneen uutisen – hänestä oli tullut tyttövauvan äiti

Lue myös: Jennifer, 36, imettää omaa kumppaniaan: "Me molemmat nautimme siitä"

Holly saapui paikalle aviomiehensä Nicholas Houltin, 36, kanssa. Pariskunta on pitänyt tarkkaa huolta yksityisyydestään, ja esimerkiksi heidän tarkasta lapsiluvustaan ei ole varmuutta.

Heillä on yhdessä ainakin kaksi lasta, jotka ovat syntyneet 2018 ja 2022. Toisen lapsen nimeä tai sukupuolta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Daily Mail ja People kertovat Hollyn Instagramin tarinat-osioon julkaisemasta päivityksestä, jossa hän kertoo kuulleensa paljon kommenttia rinnoistaan.

– Ei sillä, että minun tarvitsisi selitellä asiaa kenellekään, mutta näin käy imettävälle äidille, joka ei ole ruokkinut lapsiaan tunteihin.

– Jos tiedät, niin tiedät.

AOP

Lue myös: Härskimpää imetysvaatetta saa hakea – rinnat paljastava jouluneule ihmetyttää

Lue myös: Tuore äiti julkaisi kuvan raskauden jälkeisestä vartalostaan – "Tämä kaikki on normaalia"

Hollyn Instagramiin julkaiseman päivityksen kommenteissa monet naiset puolustavat häntä:

– Olen valmis tappelemaan toisen imettävän äidin puolesta. Tandemruokin omia lapsiani, kunnes vanhempi täytti 3 vuotta, joten ymmärrän täysin. Asia ei kuulu kenellekään, eikä sinun tarvitse selitellä mitään. Näytät upealta. Piste.

– Käytin eräissä häissä samantyylistä mekkoa, kun poikani oli 3 kuukautta vanha. Toinen rintani on massiivinen toiseen verrattuna. Muistan vieläkin, kuinka minun täytyi lähteä kesken puheiden imettämään lastani.

– Mami, näytät upealta!

– Muistan, kun palasin äitiyslomalta töihin. Keskellä päivää paitani nappi poksahti auki, ja rintani vuotivat niin, että olin vyötäröön saakka märkä.