Tulevana syksynä iskelmämusiikin ystäviä hemmotellaan olan takaa, sillä luvassa on peräti kaksi iskelmämaailman legendoista koostuvaa all stars -kiertuetta.
Uutisoimme aikaisemmin, että lokakuussa käynnistyy Viiden tähden -kiertue, jolla ovat mukana Marion Rung, Meiju Suvas, Virve Rosti, Ami Aspelund ja Anja Niskanen. Laulajalegendoja säestää kapellimestari Esa Niemisen johtama orkesteri.
Lue myös: ”Mahtavaa päästä näiden mature-mimmien kanssa kiertueelle” – laulajaikonit yhdistävät voimansa
Nyt myös iskelmäurosten joukot on koottu, ja yhteiselle kiertueelle ampaisevat niin ikään lokakuussa myös Danny, Eino Grön, Erkki Liikanen, Pasi Kaunisto ja Kari Vepsä. Omilla vuoroillaan eri kaupungeissa ovat mukana myös Kai Hyttinen ja Sakari Kuosmanen.
Kapellimestarina kiertueella toimii Jari Puhakka ja kiertueen juontajana Markku Veijalainen. Joukkoon liittyy myös Elämä on laiffii -musiikkinäytelmässä nuorta Matti Nykästä näytellyt Eikka Eronen.
Herrasmiesten kiertueen nimi on tietenkin Herrasmiehet lavalla, ja se käynnistyy 9. lokakuuta Lahden Sibeliustalosta. Siitä kiertue jatkaa Turun Logomoon, Oulun Madetojan saliin, Porin Promenadisaliin, Jyväskylän Paviljonkiin, Helsingin Kulttuuritalolle, Kuopion Musiikkikeskukseen ja päättyy marraskuun 29. päivä Tampereen Tampere-talolle.
Lue myös: Onko Danny sittenkään lopettamassa kiertämistä? Artisti ottaa jyrkästi kantaa
Kiertueella kuullaan ikivihreitä hittejä vuosien varrelta sekä ainutlaatuisia yhteisesiintymisiä, joita voi nähdä ainoastaan tällä kiertueella.
Lipunmyynti alkaa maanantaina 4. toukokuuta.