Kaikki artikkelit

Tuore kappale on osa uutta Rainier Fog -albumia.
Alice In Chainsin viimeisin albumi The Devil Put Dinosaurs Here julkaistiin vuonna 2013.
Yhtyeen viimeisin albumi The Devil Put Dinosaurs Here julkaistiin vuonna 2013.
Kyseessä on ensimmäinen levy neljään vuoteen.
Alice In Chains –yhtyeen laulaja Layne Staleyn kuolemasta tulee tänään kuluneeksi tasan 10 vuotta.
Poriin iskenyt trombi on pistänyt Sonishpere-festivaalin sunnuntaipäivän uusiksi.
Porissa lauantaina ja sunnuntaina juhlittava Sonisphere-festivaali on ottanut lähestyvän helleaallon huomioon.
Tim Burtonin ohjaama ja Johnny Deppin tähdittämä Liisa ihmemaassa tulee Suomessa ensi-iltaan perjantaina 12.3. Lewis Carrollin tarina on inspiroinut myös monia muusikoita.
Legendaarinen yhdysvaltalainen rokkibändi Alice In Chains on julkaissut verkossa kilpailun, jossa fanit voivat jatkaa bändin uuden musiikkivideon tarinaa.
Piakkoin paluulevynsä julkaiseva legendaarinen jenkkibändi Alice In Chains ja rockin ikoni Elton John ovat yhdistäneet voimansa. Artistit esiintyvät yhdessä Alice In Chaisin uuden levyn nimikkokappaleella, kertoo spin.com
Alice In Chains julkaisee uuden albumin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi aloitti albumin nauhoitukset viime vuoden lokakuussa.