Etsi
Uuden levyn julkaissut Anssi Kela kertoo rap-vaikutteistaan SuomiRäp Radion haastattelussa. Kela muistelee myös yhteistyötä Ezkimon kanssa. Ezkimo menehtyi vuonna 2015.
Kela joutui vielä parikymmentä vuotta sitten perustelemaan elämäntyyliään muille.
Anssi Kela kertoo olleensa aina hidas kirjoittamaan biisejä.
Kela kertoo asiasta omalla Instagram-tilillään.
Huutokauppavaroilla halutaan ostaa ja suojella metsää.
Anssi Kelan saama lahja sai monet Star Wars -fanit kateellisiksi.
Yli 30 vuotta musiikkiuraa tehneelle Anssi Kelalle riitti hänen nimeään käyttävät feikkitilit.
Anssi Kela kirjoittaa kauniisti Pyhimyksestä Instagram-sivullaan. Sekä Pyhimys että Kela tähdittävät Vain elämää -ohjelmaa.
Tänään perjantaina 5. marraskuuta Vain elämää -ohjelmassa vietetään Tuure Kilpeläisen päivää. Anssi Kela kehuu kollegaansa sosiaalisessa mediassa.
Anssi Kelan mielestä Pyhimys ei mennyt liian pitkälle tehdessään omannäköisen versionsa Ilves-kappaleesta.