Etsi
Laulaja on saavuttanut tähän mennessä musiikillisesti kaiken, mitä hän halusikin.
Wiskarit juhlivat viikonloppuna häitään Pälkäneellä.
Meidän biisi on letkeä kesäkappale Wiskarilta.
Arttu Wiskarilla ei ole juurikaan aiempaa kokemusta näyttelemisestä.
Laulaja järjestää ensi viikon viikonloppuna vaimonsa kanssa isot juhlat lähipiirille.
Kappale kantaa nimeä Meidän biisi.
Anssi Kela ja isot biisit -ohjelmassa nähdään tänään vastakkain kaksi legendaarista suomalaiskappaletta.
Listakärjessä jatkaa edelleen Lauri Tähkä kaksoisvoitolla.
Neljänsuora työstää paraikaa uutta musiikkia fanien iloksi.
Wiskari sanoo nauttivansa eniten alkulämmittelystä.