Kaikki artikkelit

Kun Seppo muutti Ruotsista Suomeen, hän putosi tyhjän päälle. Kadulla hän on ollut jo yli neljän vuoden ajan. Seppo on saanut apua VVA ry:n päiväkeskus Vepasta, jossa työskentelee vertaisohjaaja Kari. Myös hän on ollut koditon.
Riikka, 37, kokeili päihteitä ensimmäisen kerran ala-asteen vessassa. 14-vuotiaana hänestä tuli koditon, jonka jälkeen alkoi säännöllinen huumeiden käyttö. Kaksi vuosikymmentä kestäneen huumehelvetin jälkeen Riikka onnistui lopettamaan ja auttaa nyt asunnottomia naisia ja nuoria.
Reijo Pipisen mukaan asunnottoman elämä on täysipäiväistä työtä.
Nyrkkeilijä Floyd Mayweatherin kaupunkilukaalin arvo on yli 21 miljoonaa euroa, mutta Ryan Reynolds asuu vaatimattomammin 1,9 miljoonan lukaalissa.
Britannian Essexissä pidetään pistettä, jonne kuka tahansa voi jättää takin tai vaihtoehtoisesti ottaa yhden itselleen.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola arvioi, että pääkaupunkiseudun kaduilla on joitakin satoja asunnottomia.
Nyt maailmalla kiinnitetään puunrunkoihin kaulahuiveja, jotta palelevat asunnottomat voisivat napata ne lämmittämään itseään. Talvipakkanen voi pahimmillaan koitua asunnottoman kohtaloksi.
Äitini on asunut kaupungin vuokratalossa nyt vuoden päivät. Pihapiirin yhteisöllisyys oli suuri yllätys, kirjoittaa Voicen toimittaja Senni Loikala.
Netissä leviää suomalaismiehen kertomus yhteisestä missiosta kodittoman kanssa. Reilussa viikossa kaksikko onnistui saamaan Kaukolle uuden alun elämässä.
Asunnottomuutta pidetään kansallisena häpeäpilkkuna. Asunnoton kokee usein epätietoisuutta ja yksinäisyyttä.
Myös kodittomat ja köyhät ihmiset ovat omia valloittavia persooniaan, joilla jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan.
Rautatiesillan lähellä Yhdysvalloissa leikkineet lapset tekivät surullisen löydön. Mäkeä laskeneet lapset löysivät rautatien ylikulkusillan alta kuolleen miehen. Vielä surullisemmaksi löydön teki tieto, että köyhissä oloissa kuollut mies oli tietämättään miljoonaperijä.