Kaikki artikkelit

Kalevauva.fi:n Espoolainen on espoolainen -biisissä on mukana myös a cappella -lauluyhtye Club For Five.
Kirka menehtyi 31. tammikuuta vuonna 2007
Kappaleen musiikkivideo kuvattiin kappaletta äänitettäessä.
Club For Five -laulaja Tuukka Haapaniemi kertoo olevansa lavalla täysin auki.
Club For Five -yhtyeen laulaja Tuukka Haapaniemi teki oman versionsa You Only Live Twice -kappaleesta.
Club For Five tekee 11. joulukiertueensa.
Tue mua -kappale kertoo rakkauden voimasta, joka voittaa nykymaailmassa vallalla olevan rahanhimon.
Club For Five juhlistaa 99-vuotiasta Suomea uudella Finlandia-kappaleen videollaan.
Club For Five -yhtyeen tulkitsi klassikkokappaletta jo vuonna 2004.
Yhtye kertoi Voicelle ymmärtävänsä, miksi heidän uutuuskappaleensa kuulostaa joidenkin korviin jo entuudestaan tutulta. Ammattimuusikot kuitenkin osaavat selittää, että seikka johtuu vain parista pikkuasiasta.
Hyvän musiikin, ruoan ja läheisten ihmisten lisäksi jouluun tuo tunnelmaa tarunhohtoinen Joulupukki, joka saapuu aattona jakamaan lahjat. Mutta uskotaanko pukkiin Club For Fiven Tuukka Haapaniemen ja Juha Viitalan perheissä?
Suomen menestyneimpiin a cappella -yhtyeisiin lukeutuva Club For Five joutuu välillä todistelemaan kuulijoilleen, että kaikki levyllä ja konserteissa kuullut äänet ovat todella peräisin esiintyjistä itsestään.