Kaikki artikkelit
Foo Fighters toivoo näkevänsä faninsa pian uudelleen.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Foo Fighters on tehnyt ensimmäiset keikat uuden rumpalinsa kanssa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Foo Fighters ilmoittaa, että jatkossa rumpupallilla istuu Josh Freese.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Videon taustalla kuullaan musiikkia ja siinä lukee "Ajatteletteko samaa kuin minäkin?"
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Yhtyeen rumpali Taylor Hawkins menehtyi maaliskuussa 2022.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Hawkinsin 16-vuotias Shane-poika soitti muistokonsertissa rumpuja vimmaisesti.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Grohl esitti muutaman kappaleen Paul McCartneyn kanssa Glastonburryssä.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Lavalle kapuavat muun muassa Queenin ja Rushin jäsenet.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Taylor Hawkins menehtyi maaliskuussa 50-vuotiaana. Syyskuussa miehen muistoksi järjestetään kaksi muistokonserttia.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
21. toukokuuta 1000 muusikkoa esitti Pariisissa My Hero -kappaleen.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Yhtyeen rumpali menehtyi 50-vuotiaana.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Taylor Hawkins menehtyi viikonloppuna 50-vuotiaana.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Vuodet kovassa hälyssä ovat vaurioittaneet muusikon kuuloa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Studio 666 julkaistaan 25. helmikuuta.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Minneapolisissa sijaitseva stadion ei suostunut yhtyeen koronaturvallisuusvaatimuksiin.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Dave Grohl toimi vuosia Nirvanan rumpalina. Nykyään mies tunnetaan myös Foo Fighters -yhtyeen keulakuvana.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten