Kuva: AOP

Foo Fighters järjestää edesmenneelle Taylor Hawkinsille muistokonsertit - perheeltä koskettava lausunto

09.06.2022 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Taylor Hawkins menehtyi maaliskuussa 50-vuotiaana. Syyskuussa miehen muistoksi järjestetään kaksi muistokonserttia.

Edesmenneen Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkinsin perhe on julkaissut koskettavan lausunnon, jonka myös Foo Fighters jakoi sosiaalisessa mediassa.

Lausunnossa, jonka on allekirjoittanut Hawkinsin vaimo Alison Hawkins, perhe kiittää faneja tuesta.

"Haluan sanoa suuret kiitokset koko Foo Fighters -yhteisölle ja Hawkinsin faneille ylitsevuotavasta rakkaudesta, jota olette näyttäneet. Taylorin vaimona ja lapsiemme puolesta haluan kertoa, kuinka paljon merkitsitte hänelle ja kuinka omistautunut hän oli jokaisessa esityksessään. Taylorin henki ja rakkaus musiikkia kohtaan elää ikuisesti kaikissa niissä asioissa, joita hän teki muiden muusikoiden kanssa", tiedotteessa muun muassa lukee.

Näet koko kirjoituksen alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Vastikään Foo Fighters myös ilmoitti, että Hawkinsin kunniaksi soitetaan kaksi muistokonserttia.

Konsertit nähdään 3. syyskuuta Lontoossa Wembley Stadiumilla sekä 27. syyskuuta Los Angelesissa.

"Ystävämme, bänditoverimme ja veljemme puolesta... Foo Fighters ja Hawkinsin perhe haluavat tuoda teille nämä muistokonsertit", julkaisussa ilmoitetaan.

Näet julkaisun alta tai tästä.

Taylor Hawkins menehtyi maaliskuussa 50-vuotiaana. BBC:n mukaan Hawkinsin ruumiista löydettiin kymmentä eri lääke- sekä huumausainetta, kuten esimerkiksi jämiä opiodeista, kannabiksesta sekä masennuslääkkeistä.

Lue myös: Foo Fighters peruu kaikki tulevat keikkansa Taylor Hawkinsin kuoleman vuoksi - "Olemme pahoillamme"

Lue myös: Muusikot muistelevat edesmennyttä Foo Fighters -rumpalia Taylor Hawkinsia - "Ei ole sanoja"

Lue myös: 1000 muusikkoa kunnioitti edesmennyttä Foo Fighters -rumpalia - katso koskettava esitys

Kilpailut

Uusimmat