Kaikki artikkelit
Kappaletta on kuunneltu pelkästään YouTubessa yli 1,6 miljoonaa kertaa.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Slash on tällä hetkellä mukana yhdessä elokuvassa, joka kertoo fiktiivisen tarinan rock-yhtyeestä.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Classic Rock -lukijat äänestivät parhaat Guns N' Roses -kappaleet. Top 10 -listalle mahtuu monia tunnettuja hittejä.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Guns N' Rosesin jäsenet ovat kovia Hanoi Rocks -faneja ja he jopa julkaisivat Hanoi Rocksin albumit Yhdysvalloissa oman levy-yhtiönsä kautta.
Musiikki
2 kuukautta sitten
November Rain on yksi Guns N' Rosesin suurimmista hiteistä.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Guns N' Roses -nokkamies ei enää aio heittää mikrofoniaan yleisöön.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Axl Rose oli kertonut aikoinaan Lawlessille Welcome to the Jungle -kappaleen synnystä.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Brasilian keikasta on levinnyt video, joka on saanut monet fanit hyvälle mielelle.
Musiikki
noin vuosi sitten
Back In Black -klassikko kajahti soimaan Espanjan illassa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kyseinen albumi on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa kappaletta.
Musiikki
noin vuosi sitten
Vuonna 2016 Guns N' Roses -fanit saivat iloisia uutisia, kun Slash palasi yhtyeeseen yli 20 vuoden tauon jälkeen.
Musiikki
noin vuosi sitten
Dave Navarro päätyi kuitenkin soittamaan yhdelle Guns N' Rosesin kappaleelle.
Musiikki
noin vuosi sitten
Guns N' Roses toimi Mötley Crüen lämmittelijänä 1980-luvun loppupuolella.
Musiikki
noin vuosi sitten
Vaikka Guns 'N Rosesin kerrotaan olevan studiossa, aikoo Slash julkaista albumin myös sooloyhtyeensä kanssa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Hard Skool on sävelletty alun perin Chinese Democracy -albumia varten, mutta sitä ei koskaan julkaistu.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Guns N' Roses jakoi ikimuistoisesta hetkestä videon YouTube-sivullaan.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten