Etsi
Tuoreen liikennöintisuunnitelman mukaan luvassa on pieniä muutoksia Helsingin seudun joukkoliikenteeseen.
Teosten sijoituspaikka Helsingissä varmistuu myöhemmin.
Helsingin kaupunki haluaa muistuttaa, etteivät helsinkiläiset kiinteistöt saa kasata pihalumiaan kaupungin alueelle korkeiksi kasoiksi.
Kun raitiovaunut eivät liikennöi Pitkänsillan yli, kannattaa matka keskustan ja Hakaniemen välillä kulkea metroa tai bussia käyttäen.
Aiemmin asuntokadut ovat saattaneet joutua odottamaan aurausta jopa kolmen vuorokauden ajan.
Teollisuuskadun tunneli on suljettuna yön ajan 8.-9. tammikuuta.
Upotuksen toteuttaja neuvoo jättämään kuusenkoristeet kotiin.
Palo saatiin nopeasti sammumaan.
Uusi vuosi otetaan vastaan tuttuun tapaan Helsingin Kansalaistorilla.
Näytteistä on löytynyt norovirusta.