Kaikki artikkelit
Addisson Casselin jakama video on kerännyt TikTok-palvelussa miljoonia katselukertoja sekä valtavan määrän kommentteja. Monet nimittäin pohtivat, mihin salaisia tunneleita voitaisiin käyttää.
Hullu maailma
8 kuukautta sitten
Miehen sanomiset hämmentävät täysin erään naiskilpailijan.
Viihde
noin vuosi sitten
Kilpailun ideana on löytää kumppani jokaiselle viikolle.
Viihde
noin vuosi sitten
Alyssa kertoo tekevänsä kyseisen testina aina, kun hän yöpyy hotellissa.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Addisson Casselin jakama video on kerännyt TikTok-palvelussa miljoonia katselukertoja sekä valtavan määrän kommentteja. Monet nimittäin pohtivat, mihin salaisia tunneleita voitaisiin käyttää.
Hullu maailma
noin vuosi sitten
Skotlantilainen sometähti päätti helpottaa siivoojan työtä. Kaikilta ei kuitenkaan ymmärrystä herunut.
Viihde
noin vuosi sitten
Ensimmäisessä jaksossa sinkut tutustuvat toisiinsa. Draamaa on luvassa heti kättelyssä.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Ruotsin Paratiisihotellin kaikki jaksot poistettiin tiistaina hyväksikäyttöskandaalin myötä. Ohjelma kuitenkin kuvattiin kuukausia sitten Meksikossa. Asiasta oltiin hiljaa sen esittämiseen saakka.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kaksi sarjan naisosallistujaa syyttävät yhtä miehistä fyysisten rajojen rikkomisesta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Monet kummastelevat sitä, miksi heidän pitäisi tehdä siivoojan työt.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Yksi niksi pimentää huoneen hetkessä.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Pohjois-Kanadassa sijaitsevassa hotellissa on tarjoiltu erikoisia viskiannoksia jo vuosikymmenten ajan. Lääkäri on huolissaan terveysriskeistä.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Ohjeistuksen mukaan vain avioparit saavat nukkua samassa huoneessa.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Eksoottinen perunahotelli voi sopia ainakin lomailevalle perunoiden ystävälle.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Kaksi yötä the Empathy -sviitissä maksaa huimat 200 000 dollaria eli lähemmäs 176 000 euroa.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Hotelliasiakkaat turvautuvat joskus toiveisiin, joita voi vain ihmetellä.
Matkailu
yli 4 vuotta sitten