Kaikki artikkelit

Emil Hallberg lukee äidilleen omistamansa koskettavan kirjeen Illallinen äidille -ohjelmassa.
Andrei Koivumäki kokkaa Neljän tähden illallisessa siskonsa kanssa.
Neljän tähden illallisessa emännöi tänään Iskelmän Iltapäivää juontava Satu Kotonen.
Mikko Siltalan pääruuan nimi hämmästyttää illallisvieraita.
Luvassa on Luukkaisen mukaan kaikkien aikojen kovin jakso.
Neljän tähden illallisessa radiojuontaja taikoo vegaanisia herkkuja.
Hyvät kansalaiset, minulla on teille resepti! Keskustelimme pitkään sen julkistamisesta puolisoni kanssa, mutta tulimme siihen tulokseen, että tärkeintä on jakaa iloa kaikille. Tämä on aivan loistava lisuke varsinkin tortillojen kanssa, mutta miksi ei muutenkin, esim. salaattiin tai ihan muuten vaan. Se on maailman helpoin tehdä ja tarvitsee vain kolme ainesosaa. Ja ei kun tortillailta käyntiin!
Eräs nainen oli päättänyt kokata ystävilleen turkkilaisen illallisen, mutta eräs ystävä oli tuonut omat eväät mukanaan.
Illallisliput maksoivat noin 300 euroa.
Aina kotikokkien keitokset eivät onnistu.
Kesä on parasta aikaa illalliskutsujen järjestämiseen. Unohtumaton ilta syntyy huolellisella valmistautumisella.
Kun vietät luksusaikaa ystäviesi kanssa ja olet päättänyt tarjota myös syötävää kotonasi, kannattaa tietyt emännän etiketit pitää mielessä.  
Englantilainen kotirouva Kathryn Hoskisson on saanut katsojilta tulista palautetta kohdeltuaan kanssakilpailijoitaan hyvin epäkunnioittavasti Englannin Arvostele mun illallinen -ohjelmassa.