Kaikki artikkelit

Aiempina vuosina mies on esiintynyt täysille saleille.
Show must go on –konsertin liput tulevat myyntiin 4.5.2018
Romanssi-kiertue alkaa helmikuussa Hämeenlinnasta.
Hevimies esittää kirkkokiertueella kauniita joulun ajan kappaleita.
Teräsbetoni-yhtyeestäkin tuttu hevimies täyttää tänään pyöreitä vuosia.
Tähdet, tähdet -ohjelma yhdisti kaksi musiikin ammattilaista.
Teräsbetonin Metallisydän-kappale antoi voimaa kuolevalle fanille.
Erilaisista musiikillisista maailmoista tulevat laulajat täydentävät lavalla toisiaan.
Aholan mukaan tätä nykyä hän on musiikin suhteen todella kaikkiruokainen.
Hevimies Ahola löytää yhtäläisyyksiä esimerkiksi Anssi Kelan kanssa.
Ahola mukaan nykyään artisteilta vaaditaan ehkä liikaa.
Ahola toivoisi, että hänet miellettäisiin useammin myös biisintekijänä, eikä pelkästään laulajana ja musiikin tulkitsijana.
Jarkko Aholaa eivät kiinnosta terveysintoilu tai superfoodit.
Hevimies Jarkko Ahola näyttää uuden puolen itsestään tuoreella Romanssi-albumilla.
Levy sisältää muun muassa kappaleet Romanssi ja Minä olen muistanut.
Uusi single näyttää, että hevimies Jarkko Aholan ääni taipuu myös iskelmällisempään musiikkin.