Etsi
Noin puolitoista metriä pitkä käärme oli muun muassa roikkunut vapaasti tangolla, joka on kiinni metron katossa.
Hyväkuntoinen karkulainen on nyt lämpimän kylvyn kautta lepäämässä seikkailunsa päätteeksi.
Korkeasaaren mukaan karkulainen ei ole vaarallinen ihmisille.
Räppäri joutui turvautumaan hätäkeskuksen apuun, kun hän kohtasi viikonloppuna pahimman pelkonsa.
Erikoisesta kohtaamisesta julkaistiin hauska video.
Käärme oli karannut naapurista ja päätynyt vessanpönttöön ilmeisesti viemäriä pitkin. Välikohtauksen jälkeen se palautettiin puhdistettuna omistajalleen.
Tutkija Pälvi Salo tietää, että käärmeet voivat purra kahdesta syystä.
Tutkija Pälvi Salo kertoo, mitä kannattaa tehdä, kun kohtaat käärmeen.
Kangaskäärme elää piilottelevaa elämää.
Laulaja Elias Kaskinen kysyi töitä Korkeasaaresta ja sai myös vastauksen.