Etsi
Harjoituksen on tarkoitus auttaa palauttamaan ajatukset takaisin nykyhetkeen.
Kiire ja stressi voivat kuormittaa pahastikin, joten itseään ja omaa jaksamistaan kannattaa kuunnella.
Lomien jäädessä taakse, monen arki pitää sisällään kiirettä, stressiä ja kasaantuvia tehtäviä.
Jos olo on stressaantunut, kannattaa pienelle rauhoittumiselle ottaa aikaa.
Joulun lähestyessä monen kalenteri täyttyy niin töissä kuin vapaallakin. Jotta et olisi jouluna väsynyt ja stressaantunut, on syytä muistaa huolehtia hyvinvoinnistaan.
Hektisessä elämänvaiheessa myös vapaa-aika on hyvä aikatauluttaa kalenteriin.
Esimerkiksi tauko sosiaalisesta mediasta voi tehdä hyvää.
Kirjailija ei tunne itseään niin kiireiseksi kuin ennen.
Itseään ei kannata polttaa loppuun, vaikka työn tekeminen tuntuisikin mielekkäältä. Vapaa-aikaa lisäämällä saat nimittäin enemmän aikaiseksi.