Etsi
Kim Kardashian on tänä vuonna yltänyt 50 miljoonan euron tuloihin.
Lähteiden mukaan nuori kaunotar käyttäisi satoja ja tuhansia dollareita 26-vuotiaaseen räppärikultaansa Tygaan.
Tähti julkaisi Snapchatissa kuvia asuntonsa eri yksityiskohdista.
Muutamalla leikkauksella perinteisistä sukkahousuista voi saada aikaan jopa perjantai-illan tyylikkäimmän juhlapaidan.
Naisen väitetään muun muassa laulavan itse Terror Jr nimisen yhtyeen 3 Strikes -kappaleella.
Kuva on kerännyt Instagramissa jo lähemmäs 2 miljoonaa tykkäystä.
18-vuotias Jenner esitteli sulojaan rohkeasti salamavalojen räiskeessä.
Jennerin halloween-asu ei ollut sieltä kammottavimmasta päästä.
Tavalla jäljitellään maailmantähti Kim Kardashianin ja hänen pikkusiskonsa Kylie Jennerin kenkätyyliä.
Mainoskuvista lähes jokainen on otetty takaviistosta.