Kaikki artikkelit
Loreen voitti viime vuoden Euroviisut jo toista kertaa urallaan.
Musiikki
3 kuukautta sitten
Käärijä tuli toiseksi Euroviisuissa, vaikka sai eniten yleisöääniä. Käärijä myöntää olevansa huono häviäjä, mutta hän on joka tapauksessa kiitollinen kokemuksesta.
Musiikki
5 kuukautta sitten
Suomessa Käärijä-kuume on luonnollisesti kovinta ja kotimaassa kappale on kaikista edustuskappaleista kuunnelluin.
Musiikki
5 kuukautta sitten
Semifinaalin aikana euroviisuareenalla todistettiin varsinaista Käärijä-hurmosta. Yleisön reaktio Suomen esitykseen kertoo paljon, kirjoittaa Voice.fi:n euroviisutoimittaja Iiro Myllymäki.
Musiikki
5 kuukautta sitten
Thomas G:son on mies muun muassa Loreenin molempien viisuhittien takana. Vaikka Ruotsi on suuri ennakkosuosikki tämän vuoden Euroviisuissa, biisinikkari ei ole lainkaan varma voitosta.
Musiikki
5 kuukautta sitten
Loreen piti ykkössijaa aina Melodifestivalenista asti.
Viihde
5 kuukautta sitten
Fanit toivovat, että seuraavaksi Loreen tekisi oman versionsa Käärijän showsta.
Viihde
5 kuukautta sitten
Loreen uskoo puitteiden ja mahdollisuuksien olevan paremmat Liverpoolissa.
Viihde
5 kuukautta sitten
Euroviisujen ennakkosuosikki Loreen arvostaa Käärijää sekä ihmisenä että artistina.
Musiikki
5 kuukautta sitten
BBC:lle kirjoittava Mark Savage uskoo, että Suomella on mahdollisuus sijoittua Euroviisuissa viiden kärkeen.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Ruotsi on suurin ennakkosuosikki voittamaan tämän vuoden Euroviisut.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Loreen lähetetään Euroviisuihin Ruotsin edustajaksi jo toista kertaa.
Viihde
7 kuukautta sitten
Loreenin läpinäkyvä mekko oli takuuvarma katseenvangitsija.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Vuoden 2012 Euroviisuvoittaja Loreen esittelee tuoretta hiustyyliään ylpeänä sosiaalisessa mediassa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Loreen mainostaa seksikkäillä kuvilla tulevaa Nude-nimistä albumiaan.
Paljasta pintaa
yli 6 vuotta sitten
Ruotsalainen Loreen oli valinnut päälleen asun, joka sai paparazzien kameroiden salamavalot välkkymään.
Viihde
yli 8 vuotta sitten