Kaikki artikkelit
Tietojen mukaan nuorukainen on jo hieman yli kaksimetrinen.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Julkaistussa onnittelukuvassa on "synkkä tunnelma".
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Ihmisiä on suututtanut etenkin se, että aiemmin Trump on vähätellyt suureen ääneen koronaa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Yhdysvallat sai tällä viikolla uuden presidentin ja Donald Trumpin oli aika väistyä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun pariskuntaa syytetään kuvien muokkaamisesta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen oli vuodetussa puhelinkeskustelussa ihmetellyt, kuka jaksaa välittää joulukoristeluista.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Melania Trump toimii Yhdysvalloissa ensimmäisenä naisena.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Valkoisessa talossa aiemmin työskennellyt Omarosa Manigault Newman väittää, että Melania Trump odottaa miehensä virkakauden loppuun ja ottaa sitten avioeron.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Melania Trumpin epäillään käyttäneen kaksoisolentoa tilallaan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaavanlaiset epäilykset ovat heränneet.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Cardi B:n roisi WAP-hitti on jakanut mielipiteet voimakkaasti.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Melania Trump on jakanut kuvia uuden ilmeen saaneesta puutarhasta.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Trump nähdään lyhyesti vuoden 2001 Zoolander-elokuvassa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Kuvassa Melania Trump on antamassa poskipusua Kanadan pääministerille.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Patsas löytyy Sloveniasta.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Catherine oli valinnut prinsessa Dianan suosikkitiaran.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Donald ja Melania Trumpin liitto on kestänyt yli 20 vuotta.
Viihde
yli 5 vuotta sitten