Kaikki artikkelit

Entisen pääministerin Matti Vanhasen hänen entisen naisystävän Susan Ruususen välistä kirjakiistaa käsitellään uudestaan oikeudessa, kertoo Iltalehti.
Korkein oikeus on tuominnut Pääministerin morsian -kirjan kirjoittajan ja kustantajan sakkoihin, kertoo Helsingin Sanomat. KKO:n mukaan Susan Ruusunen ja Kari Ojala syyllistyivät pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
Pääministerin morsian -kirjan oikeudenkäynnin kohun pyörteissä heitelty Ruusunen kärsii univaikeuksista. Uusi suhde kuitenkin auttaa naista jaksamaan.
Korkein oikeus käsittelee tänään Susan Ruususen kohukirjaa suullisessa käsittelyssä. Kyseessä on juttu, jossa pääministeri Matti Vanhanen syyttää ex-heilaansa ja tämän kustantajaa Kari Ojalaa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.