Kaikki artikkelit

Pituudesta ja painosta löytyi yhteys elinajanodotteeseen naisilla. Näin ainakin, jos tuoretta tutkimusta on uskominen.
Tutkimuksen mukaan pituudella saattaa olla vaikutusta myös siihen, miten tyytyväine ihminen on seksielämäänsä.
Moni keskimittainen nainen haaveilee lisäsenteistä, mutta jokainen pitkä nainen tietää, ettei arki aina ole yhtä juhlaa.
Humoristiset perustelut lupaavat kumppanin tekevän muun muassa keskipituista miestä enemmän kotitöitä.
Tutkimuksen mukaan pitkillä ihmisillä on yksi valttikortti, jota ei lyhyemmillä tovereilla luonnostaan ole.
Tutkimukset ovat osoittaneet pitkien ihmisten olevan onnellista ja tervettä kansaa.
Onko pituudesta haittaa vai hyötyä? Tietyt terveysvaivat tuntuvat osuvan aina tietyn mittaisille henkilöille.
Lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana äidit ja isät pystyvät vaikuttamaan, minkä pituinen taapertajasta tulee kasvamaan. Näin ainakin, mikäli tutkimusta on uskominen.
Haluaisitko tietää, kuinka pitkäksi lapsesi kasvaa? Lopullisen pituuden voi arvioida helpolla kaavalla.
Kävely polttaa luultua enemmän kaloreita, mutta tutkimuksen mukaan teho riippuu myös pituudestasi ja painostasi.
Tutkimuksen mukaan naisilla paino ja miehillä pituus vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa menestyä.
Osa meistä on aavistuksen lyhyempiä kuin toiset.
Pitkät kumppanit eivät ole ainoastaan raamikkaita ja turvallisia – heidän pituudestaan voi olla myös paljon hyötyä arjen askareissa.
Floridalaisen, noin 195-senttisen opiskelijatytön upeat sääret ovat lähteneet leviämään netissä. Puolestaan kaksi kuvaa pariskunnista todistavat, että rakastua voi myös itseään lyhyempään mieheen.
Tuoreet tutkimuksen mukaan pituus vaikuttaa - mutta millä tavalla?
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pituudella on yhteys riskiin sairastua vakavasti.